perjantai 28. marraskuuta 2014

Minä, vertaistukitäti

Pidin hetki sitten ensimmäisen Suomen Kipu ry:n vertaistukirymän, jonka vetäjänä toimin ensimmäistä kertaa elämässäni.
Ryhmän johtaminen tai vetäminen ei ole minulle täysin vierasta puuhaa, koska olen nuoruudessani ollut mukana aktiivisesti partiotoiminnassa, mutta silloin ohjattavat olivat alakouluikäisiä lapsia, nyt aikuisia, kipeitä aikuisia.
Kipu, varsinkin krooninen kipu tai hermosärky, ovat vaikeita asioita ja niitä on monen kivuttoman ihmisen vaikea käsittää, mutta kivun kanssa pystyy elämään. Sen voin melkein luvata.
Alku on aina vaikeinta, mutta vähitellen jatkuvaan kipuun tottuu ja sen pystyy hyväksymään -vaihtoehtoja ei välttämättä ole.

Kun kipu on oikein voimakasta, eikä  lääkkeet tai fysioterapia auta, mikään ei auta, niin silloin vertaistuki toiselta kipuihmiseltä voi olla kultaakin arvokkaampaa.
Vertaistukiryhmissä, ainakin minun vetämässäni, keskustellaan kivusta, kuinkas muutenkaan, mutta myös siitä kuinka sen kanssa voi pärjätä ja elää. Olen suunnitellut seuraaville tapaamiskerroille mm. leivontaa ja ensiapukurssia ja kaikenlaista muuta mukavaa, mikä saisi ryhmäläisten ajatukset edes hetkeksi kivusta pois. Tavoitteeni on tarjota ryhmäläisille mukava parituntinen, jonka aikana kipu kävisi mahdollisimman vähän mielessä. Kivuttomuutta en valitettavasti voi kenellekään luvata.
Kaikista tärkein tavoitteeni ryhmänvetäjänä on kuitenkin jakaa voimavaroja ryhmäläisille jaksaa oman kipunsa kanssa.

Vertaistuki ja ammattiapu ovat kuitenkin täysin eri asioita. Minulla ei ole hoitoalan koulutusta, vaan oma elämänkoulu on kouluttanut minut kivun kanssa elämiseen.
Tärkeintä vertaistuessa on vastavuoroisuus, eli samoja asioita elämässä kokeneet ihmiset tukevat toinen toisiaan kuuntelemalla ja ymmärtämällä. Samalla voi jakaa tietoja ja kokemuksia.
Tärkeintä vertaistuessa on toisen kunnioitus. Koskaan ei saa vähätellä toisen tuskaa eikä myöskään voivotella, kuinka huonosti toisella menee.
Parhaimmillaan vertaistuki on voimaannuttava muutosprosessi jossa vertaistuen saaja löytää itsestään yllättäviä voimavaroja ja jaksamista arkeensa -ja tärkein, hän huomaa että hän sittenkin pärjää omana itsenään vaikeuksista huolimatta. Vertaistuki ei kuitenkaan välttämättä sovi kaikille. Sekin täytyy hyväksyä.
 
Olen ollut vuosia todella kipeä, mutta nykyisin täysin sinut hermokipuni kanssa. Olen päässyt pahimman yli, tai pahimpien vuosien yli, ja saanut kivusta huolimatta asetettua tavoitteita elämälleni, joista osa on toteutunut ja osa ei.
Olen siis oppinut elämään ja pärjäämään kipuni kanssa ja tämän vuoksi hain paikkaa alueemme Suomen Kipu ry:n vertaistykiryhmän ryhmänvetäjäksi, en vertaistuen saajaksi.
Toki myönnettäköön, että vertaistuki olisi ollut minullekin aikanaan erittäin tervetullutta ja hyväksi, mutta sanotaanko, että en ollut teininä oikein vastaanottavainen. ;)

Vein ensimmäiselle tapaamiskerralle vähän herkkuja, jonka väriteeman nappasin Suomen Kipu Ry:n logosta.
Jos täällä on joku lukija joka kärsii kroonisesta kivusta tai tuntee jonkun joka kärsii, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan Suomen Kipu ry:n nettisivuihin ja etsimään sieltä alueenne vertaistukiryhmän.

Muitakin kuin kipuun tarkoitettuja vertaistukiryhmiä on tarjolla valtavasti. Jokaiselle tarvitsevalle löytyy varmasti omansa.

Suosittelen lämpimästi vertaistuen vastaanottamista, mutta myös sen antamista, se on todella palkitsevaa. ♥

Onko teillä kokemusta vertaistuen antamisesta tai saamisesta?

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että jaksat auttaa muita ! :) Susta on varmasti suuri apu ihmisille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olisi apua. Itse saan ainakin vertaistuen antajana ihan hurjasti voimia! :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥