keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Miksi lapsen itkupotkuraivarit ovat väärin?

Sain tähän postaukseen idean valokuvausopettajani kanssa käymästä keskustelusta saman ikäisten lastemme itkupotkuraivareista.

Olen huomannut, että kun A-muru itkee, saamme välillä kanssaihmisilta vihaisia ja turhautuneita katseita. Tämän on huomannut myös opettajani oman lapsensa kohdalla.

Mistä se johtuu, ettei lapsi saa osoittaa tunteitaan itkemällä, mutta aikuiset saavat kiukkuisina viljellä toinen toistaan ala-arvoisempia sanoja lauseen joka toisena sanana?
"No mutta kun mua v*tuttaa!"  on aina perusteena tällaiselle käytökselle.

Entä jos lasta sattuu vain harmittamaan? Mitä väärää siinä on että lapsi purkaa ahdistustaan ja harmitustaan itkemällä? Miksi meidän vanhempien pitäisi pyytää anteeksi lapsen itkun vuoksi?

Kuvakollaasin kuvat: Googlen ihmeellinen maailma.

Luin juuri jutun Iltalehden nettilehdestä tapauksesta, jossa isä ja lapset poistettiin kaupasta, kun nuorempi lapsista oli saanut taaperoikään tyypillisesti kuuluvan itkupotkuraivarin. Juttu luettavissa täällä. Minusta tämä oli törkeää ja ajattelematonta käytöstä kaupan henkilökunnalta perhettä kohtaan!

Kaupoissa minua ei ole ikinä häirinneet itkevät lapset, mutta sen sijaan minua puistattaa juopot, jotka tulevat likaisena, edellispäivän viinan ja tupakan hajuisena hakemaan aamulla korjaussarjaa kaupasta. Tähän henkilökunnalla ei tunnu olevan mitään sanottavaa tai valitettavaa. Niin ja juoppo tuskin pyytää anteeksi olemustaan. Käsittämätöntä!
Toinen ääripää ovat kassajonossa kiilaavat mummot. He vasta pahoja ovatkin! ;) Hyvä kun eivät päälle ajele rollaattoreillaan. Kuka sitten pyytää anteeksi? Yleensä viaton asiakas jonka varpaille mummo ajeli.

Voin kertoa kaksi esimerkkiä, missä minä näin punaista aikuisen ihmisen reagoinnista lapseni itkuun. Nämä ovat taas tyypillisiä, "Voi jos saisin jostain aikakoneen, niin sitten tekisin näin ja näin" -tilanteita.

A-muru oli vain parin kuukauden ikäinen ja itki kovaan ääneen julkisella paikalla turvakaukalossaan, jota pidin sylissäni pyöriksessä istuen. Yritin silitellä hänen poskiaan ja rauhoitella pientä vauvaani parhaani mukaan, että hänelle tulisi parempi olo. Minua ei pätkääkään kiinnostanut, mitä muut ajattelivat lapseni itkusta tai se häiritsikö se joitain.
Yhtäkkiä täysin tuntematon nuorehko mies tuli kohdallemme, kyykistyi kaukalon tasolle ja huusi A-murulle "OLE HILJAA!" ja sitten hän lähti pois.
Hämmennyin niin valtavasti, että menin aivan sanattomaksi. Lapsi tietenkin jatkoi itkuaan samaan tyyliin hämmentyneen äitinsä sylissä. En tiedä, oliko tällä miehellä kaikki inkkarit kanootissa tai muumit laaksossa, vai vihasiko hän yksinkertaisesti vain lapsia. Meitä kun on moneksi.

Toinen tapaus sattui ihan vasta eräässä ravintolassa. A-muru kiukutteli syömisestä ja yritin houkutella häntä syömään lupaamalla jälkiruoaksi jäätelöä. Syömisestä ei kuitenkaan tullut mitään, joten kerroin rauhallisesti A-murulle, että nyt ei sitten tule jälkiruokaa ja ruoka-annos laitettiin sivuun.
A-murua alkoi tietenkin hirmuisesti harmittamaan ja itkuhan siitä tuli -itkupotkuraivarin kanssa, tietenkin. Hän yritti vedota tätiinsä ja setäänsä, tarjoilijaan ja Isimieheen itkinen ja hokien, että "A:lle jästiä.". Joka kerta kerroin A-murulle, että jäätelöä ei nyt tule, koska ruoka jäi syömättä. Ikävä mutsi.
Itku vain yltyi yltymistään ja sitten minulle tuli sellainen tunne, että joku poraa katseellaan minua takaraivosta läpi. Tiedätte varmasti tämän tunteen. Katsahdin takanamme olevaan pöytään, jossa istui vanhempi naishenkilö tuimasti minua katsoen. Hyvä kun ei sormeaan heristänyt. Teki mieli mennä keskustelemaan tämän rouvan kanssa, koska tämä  tilanne toistui vielä uudelleen, kun A-muru ei meinannut rauhoittua.
Olisiko minun pitänyt mennä pyytämään anteeksi, kun taaperoni pilasi häneltä ruokarauhan, koska en ostanut hänelle jäätelöä? Lopulta A-muru kuitenkin rauhoittui, mutta jäätelöä ei tullut lukuisista pyynnöistä huolimatta.

Olemme olleet ennenkin A-murun kanssa ravintolassa ja olemme joutuneet kuuntelemaan punaviinihiprakassa olevien aikuisten rumaa kielenkäyttöä, sammaltavaa höpötystä ja liian kovaa naurua. A-muru on ollut selvästi hämmentynyt tästä, mutta minusta se vaan kuuluu ravintolaan, samoin kuin lasten äänet aina riemunkiljahduksista näihin itkupotkuraivareihin.

Elämäähän tämä vain on, mutta "kyllä minä niin mieleni pahoitin!". ;)


Kuva: Googlen ihmeellinen maailma.



Onko teille sattunut vastaavia tilanteita taaperon tai vauvan kanssa?

6 kommenttia:

  1. Nimenomaan! Pitäisikö sitä muka tehdä pienelle prinssille/prinsessalle muka koko ajan mieliksi julkisilla paikoilla, ettei vain tule kiukkukohtausta... Kyllä mä ymmärrän jos jonkun korviin käy se, että työpäivän jälkeen ruokakaupassa on kurkku suorana huutava taapero. Ei se silti sitä tarkoita, että mä jättäisin ruokaostotkset hamaan tulevaisuuteen ja lähden pihalle taaperon kanssa jotta tulisin tunnin päästä uudelleen koittamaan ruokakaupassa käyntiä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta! No meitä on moneen junaan. :)

      Poista
  2. Minäkään en voi oikeasti käsittää tätä nykyihmisten ajatusmaailmaa. Eikö lasten itku ole kuitenkin normaalia? Mielestäni juoppojen kovaan ääneen huutaminen ja tappelu ovat paljon epämiellyttävämpiä kuin yhdenkään lapsen itku. Tämä on vähän ohi aiheen, mutta kaiken huippu oli, kun luin Vauva-sivujen AV-palstaa. Siellä oltiin sitä mieltä, että turvakaukaloa ei saa laittaa ostoskärryyn, koska se on saastainen. Kyllä lapsivastaisuus on joidenkin kohdalla yltänyt huippuunsa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä Vauva-sivuilla taas on mekastettu ihme asioista! :D Ei voi muuta kun nauraa!

      Poista
  3. Tää taitaa olla jo menneen talven lumia, mutta en voi olla vastaamatta. Kas kun olen juuri sellainen tuijottava vanha rouva! Mutta en tuijota sen takia, että lapsen itku häiritsisi, vaan sen takia, että näen toistuvasti miten julmasti vanhemmat kohtelevat pieniä lapsiaan. Lapsen itkuun on joku syy ja äidin tai isän tehtävä on paitsi selvittää se, myös yrittää jotenkin hoitaa asiaa. Ei kertakaikkiaan voi jättää itkevää yksivuotiasta vain makaamaan kaupan lattialle ja jatkaa tavaroiden katselua kaikessa rauhassa.
    Olen aivan varma, että lapsen kanssa voi toimia muutenkin kuin joko antamalla aina periksi tai itkettämällä lasta tieten tahtoen. Monenlaista kompromissia ja joustavuutta on olemassa, ja puhun kokemuksesta. Lapseni ovat nyt aikuisia mutta yhtään raivaria ei kaupoissa ole ollut aikoinaan eikä lapsia silti ole hemmoteltu piloille. Olisit voinut poikkeuksellisesti antaa lapselle pari lusikallista jäätelöä ja se olisi ollut siinä. Mitään ikuista hemmottelukierrettä ei takuulla olisi seurannut.
    Eli olen lasten puolella , mutta olen pari kertaa ollut saada kuonooni, kun olen kieltänyt vanhempia riepottelemasta ja tukistelemasta lasta kaupoissa tai toisaalta puuttunut asiaan kun hillittömästi itkevä lapsi on jätetty lattialle oman onnensa nojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun kommentoit näinkin vanhaa postausta! On mukavaa palata kommenttien myötä vanhempiin teksteihin. :)

      Lasten julmaa kohtelua en siedä lainkaan! Äiti ja isä ovat lasta varten auttamassa ja tukemassa, mutta kuri mielestäni kuuluu tähän myös.

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥