maanantai 13. lokakuuta 2014

Ystävien äitiys- ja isyyspakkaus

Rakkaat ystävämme saavat alkuvuodesta vauvan ja meillä on Isimiehen kanssa kunnia toimia pienen tytön tulevina kummeina.

Askartelimme Isimiehen kanssa ystävillemme lahjaksi äitiys- ja isyyspakkauksen, joka sisältää kaikkea, mitä tulevat isi ja äiti saattavat tarvita pienen vauvan kanssa. Pakkaukseen päätyi myös tulevalle pikkuiselle ensimmäinen asukokonaisuus koossa 56 cm. Ostimme setin jossa oli body, puolipotkarit, hattu, velourhousut ja sukkia.
Jokainen kummilapsistamme on saanut vastaavanlaisen asukokonaisuuden samassa koossa, koska minusta on tärkeää, että vauvalla olisi täysin sopivia vaatteita, vaikka niitä ei kauaa kerkeäisikään pitää. Haluaisitko itse olla liian isoissa vaatteissa? ;)

Ystäviemme raskaus tuli minulle ja Isimiehelle täysin yllätyksenä, ihanana ja salaa toivottuna sellaisena. Se on ollut salainen haaveeni jo kauan, koska pidän M:ää mahtavana ihmisenä ja tiesin aina, että hänestä tulee erinomainen äiti ja R:stä tietenkin erinomainen isi.
Muistan kun A-muru oli vauva, niin hän nukahti R:n rauhalliseen vaunujen heijaamiseen ja "iltasatuun" jonka kertoi merkkifarkuista ja pojista! :D M taas on aina pitänyt yhtä hyvää ja hellää huolta A-murusta, kuin omasta lapsestaan.

Saimme tietää tulevasta pienestä ihmeestä niin, että M ja R antoivat meille kirjekuoren, jossa oli meidän nimet päällä. Ihmettelimme Isimiehen kanssa, että mitä tämä nyt on. Mielessäni kävi hetken mahdollinen raskaus, kun tunnustelin ohutta kirjekuorta ja voi sitä iloa ja onnea kun kuoresta paljastui ultraäänikuva, johon oli liimattu tarralappu tekstillä, jossa luki "MOI KUMMIT!".

Itkuhan siinä pääsi, lopulta kaikilta. Okei, minä taisin ensimmäiset sekunnit kiljua ja rynnätä M-raukan kaulaan ja silloin jo hieman pyöristyneeseen vauvamasuun kiinni. :D Vieläkin menee kylmätväreet kun muistelen tuota päivää muutaman kuukauden takaa!

Olen saanut myötäelää ihanasti M:n raskausaikaa. Hän on kysynyt minulta, jos joku asia raskaudessa mietityttää tai murehdututtaa ja toivottavasti olen saanut hänelle mielenrauhan vastauksillani. M:n raskaus käy myös päivittäin mielessä ja olen onnellinen. Niin valtavan onnellinen, ettei sille löydy edes sanoja.

Olemme Isimiehen kanssa antaneet A-murun pikkuruisia vauvanvaatteita ja tarvikkeita tulevalle kummitytöllemme lainaksi, ja voi sitä tunnetta, kun kaivoin vauvanvaatelaatikon esiin ja hypistelin A-murun ensimmäisiä vaatteita. Jännä, että niistä saattoi vieläkin haistaa vauvan tuoksun, vaikka ne on pesty ja silitetty ja ne ovat olleet suljetussa laatikossa yli vuoden! No Isimies ei haistanut kuulemma mitään, mutta minulla onkin supernenä! ;)
Saan M:ltä jokaisen raskausviikon kunniaksi ihanan masukuvan, jonka avulla pääsen enemmän myötäelämään pienen kummilapsemme kasvua rakkaan ystäväni masussa. Ja M:n masu on todella kaunis! Aika samanlainen itseasiassa kuin minun raskausmasuni.

Siellä hän kasvaa, kummityttömme. <3
Meidän välimatka tuntuukin nyt entistä pidemmältä kuin ennen! Onneksi kuitenkin ehdimme nähdä vielä ennen vauvan syntymää ja mikään ei pidättele minua kotona, kun vauva on syntynyt! ;) Sainkin monen monta potkua, kun näimme. Lauloin pienelle masun läpi unilauluja, lähes liikuttuneena, saaden myöhemmin monta ihanaa potkua.

M:n raskausaika on sujunut hyvin ja mainittakoon ettei R:n masu ole kasvanut niin kuin Isimiehen masu A-murua odottaessa! ;)

Tässä kuvakollaasi rakentamastamme äitiys- ja isyyspakkauksesta:

Ystäville rakkaudella koottu pakkaus.

Pakkaus sisälsi:
- Saatekirje pakkauksen saajalle, huumorilla höystettyntä tietenkin. ;)
- Ensimmäisen kummien ostaman asukokonaisuuden vauvalle.
- Kumihanskat pyllyn pesuun.
- Pyykkipoika (pyykkipojassa lukee hajulukko :D ) haiseviin yllätyksiin.
- Tulevan äidin lempparisuklaata herkkuhetkiin.
- Äänenvaimentimet vauvalle, eli tuttipakkaus.
- Kotikaljaa tulevalle äidille helpottamaan maidonnousua.
- Kaljaa tulevalle isille...muuten vaan. (Isimieheltä ;D )
- Vapaudut vaipanvaihdosta-kortit tuleville vanhemmille.
- Huumorilla (kaksimielisellä sellaisella) höystetyt pyyhekoukut vauva-arkea naurattamaan.

M ja R pitivät kovasti pakkauksesta, varsinkin pyyhekoukut herättivät odotettua hilpeyttä. ;)

Oletteko koskaan koonneet tai saaneet vastaavanlaista pakkausta?

2 kommenttia:

  1. Jotenki vaan herkistyin kun lueskelin blogiasi. Vaikutat niin aidolta ja positiiviselta ihmiseltä :) Ihana blogi !

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Niina L! Yritänkin olla mahdollisimman aito ja myös rehellinen blogiin asettamieni rajoitusten puitteessa. Mukava kuulla että aitous myös näkyy! :)
    Mukava kun liityit lukijaksi! Käyn tutustumassa blogiisi! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥