keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Toivepostaus: Minikoirat L ja M

Tätä postausta toivottiin kysymyspostauksen yhteydessä, joten tässä se nyt tulee, blogini ensimmäinen toivepostaus. :)

Meillä on kaksi Minikoiraa L ja M. Minikoirat L ja M ovat molemmat chihuja, puhdasrotuisia suomalaisia paperikoira, mutta eivät koskaan näyttelykoiria, vaan aivan tavallisia kotikoiria. Lellittyjäkin vielä. Molemmat ovat välillä täysin rasittavia rääpäleitä, mutta kuitenkin niin rakkaita!

Ennen A-murun syntymää Minikoirat taisivat olla jopa ihmisen asemassa, UPS! Tunnustettakoon, että puhuttelimme Isimiehen kanssa jo silloin itseämme isinä ja äitinä...koirille...Mutta hei, kenellä ei ole ollut ennen esikoisen syntymää harjoitteluvauvaa tai meidän tapauksessa harjoitteluvauvoja, karvaisia sellaisia?  ;)

Minikoira L:


Minikoira L muutti meille kesällä 2008. Se oli pentuneen pienin koira ja ainoa lyhytkarvainen. Hauskaa tässä on se, että sen pitkäkarvaiset veljet olivat aivan tummia ja Minikoira L oli täysin vaalea.
Minikoira L on ollut alusta asti vetäytyvä ja hieman erakkoluonne. Se ei viihdy kovinkaan paljoa meidän seurassamme päiväsaikaan, vaan kyhnöttää pesässään. Minikoira L ei myöskään tule kovinkaan usein rapsuteltavaksi tai hellittäväksi, mutta kun se tulee, niin sitten se ei meinaa saada siitä tarpeekseen. Minikoira L on myös aamu-uninen kaveri ja virkistyy kunnolla vasta illasta. Silloin tuodaan leluja ja leikitään joko minun, Isimiehen tai Minikoira M:n kanssa.

Minikoira L on erakkoluonteestaan johtuen hieman arka ja sen vuoksi arveluttava. Se saattaa napata sormesta, muttei varsinaisesti purra, jos kokee olonsa epämukavaksi ja pelokkaaksi. Tämän vuoksi olemmekin olleet aina todella tarkkoja A-murun sekä muiden lasten ja Minikoira L:n kohtaamisissa. A-muru onkin toistaiseksi säästynyt varsinaisilta puremilta, vaikka hän onkin ottanut Minikoira L:ää välillä kovastikin kiinni.

Minikoira L on meidän perheen drama KING. Hänen korkeutensa ei voi syödä lattialta, vaan hänellä pitää aina olla lautanen ruokansa alla. Muutenkin syöminen on yhtä taistelua välillä, varsinkin jos hänen korkeutensa on hoidossa tai sairas.
Välillä kuulemme selvästi Minikoira L:n masun kurisevan ja näemme että koira on huonovointinen, mutta eihän se tajua mennä syömään, vaan ruoka pitää syöttää väkisin. Ensin taistellaan kinkkusiivun tai muun herkun kanssa ja lopuksi se hoksataankin täysin yllättäen, että hei tätähän voikin syödä ja että syömisestä tulee parempi olo. Hupsu koira! 

Vaikka Minikoira L onkin vetäytyvä erakkoluonne, se puolustaa kotiaan räksyttämällä ja ulvomalla. Valitettavasti se räksytys ei taida pelottaa ketään pois, koska se kuulostaa enemmän kiljumiseslta ja ärsyttävältä räkyttämiseltä kuin haukkumiselta. Tämä on toki rodun ominaisuus, pieni koira, iso ego.

Kynsien leikkuu on ehdoton NOU NOU (myös omistajille, huoh). Silloin pitää murista, purra saksia ja heilua muuten vaan kuin riivattu. Sitten kun kynnet on leikattu, alkaa armoton ralli ja Minikoira M:n kiusaaminen, se on nimittäin seuraavaksi vuorossa. ;)
 
Minikoira L on todella usein sairas. Ei ole varmaan kuukautta etteikö sillä olisi ripuli, jota hoidetaan ripulilääkkein ja kun ripuli helpottaa niin ruoka ei taaskaan maistu. Muutenkin tämä yksilö taitaa olla joku "maanantaimalli", koska sillä on niskanikamassa siirtymä, minkä vuoksi toisen etutassun hermotus ei toimi kunnolla. Onneksi Minikoira L ei ole vielä kipeä eikä tarvitse kipulääkitystä, mutta vanhuus ei taida koirillekaan valitettavasti tulla yksin. Olemme puhuneet Isimiehen kanssa vakavasti siitä, että jos Minikoira L tulee kovin kipeäksi ja liikkuminen alkaa vaikeutumaan, eikä kotona annettavat kipulääkkeet enää auta, niin sitten on aika päästää Minikoira L koirien taivaaseen tassuttelemaan. Toivomme kuitenkin, ettei tämä tapahdu vielä vuosiin!
Sairastelun lisäksi Minikoira L:lle on sattunut ja tapahtunut vuosien varrella yhtä sun toista. Sitä on pistänyt ampiainen kaulaan, sillä on ollut paha vatsa suolistotulehdus pentuna, yksi lämpöhalvaus ja mitä vielä...en edes jaksa muistaa! Tämän yksilön kohdalla hoitokuluvakuutus maksoi itsensä takaisin helposti!

Minikoira L syö päivittäin pienille koirille tarkoitettua eläinkaupasta ostettua koiranruokaa. Herkkuna se saa joskus jauhelihaa, nakkia, kanaa tai koirille tarkoitettuja kuivattuja kanasiivuja.

Minikoira L on ensikoirarakkautemme ja aivan ihana koira, vioistaan huolimatta. Kukaan ei ole täydellinen, eivät edes koirat.


Minikoira M


Minikoira M muutti meille syksyllä 2009 ja oli silloin vähän päälle kaksivuotias. Minikoira M muutti toisesta perheestä, jossa ei ollut enää mahdollisuutta pitää sitä.

Minikoira M on luonteeltaan täysin vastakohta verrattuna kaveriinsa Minikoira L:ään. Se haluaa lähelle, paljon rapsutuksia ja viihtyy jatkuvasti meidän seurassamme. Se on paitsi hellyydenkipeä, mutta myös erittäin huomionkipeä. Monesti se kiipeää tai hyppää syliin ja alkaa raapimaan esimerkiksi käsivartta, kun haluaa itse rapsutuksia.

Syöminenkin on täysin erilaista kun Minikoira L:n kanssa! Minikoira M syö kaikkea, siis IHAN kaikkea mahdollista ruokaa, samojen raksujen lisäksi mitä Minikoira L syö. Vaikka olisi sairas. Se ei ole ikinä tainnut olla niin sairas, etteikö sille olisi ruoka maistunut! Se jopa kerjäsi minun letkuruokaani, kun letkutin yhtenä iltana! :D
Kun A-muru opetteli syömään, alkoi myös Minikoira M lihoamaan. Sille ei siis ole mikään ongelma syödä lattialta, kuten kaverillaan L:llä ja vitsailemme monesti, kun lattialle tippuu ruokaa, että Minikoira M tulee sen pian siivoamaan. ;)

Minikoira M on leikkisä ja aina kun tulemme kotiin, se hakee "saaliin" ja kuljettaa sitä suussaan ja "kehrää". Saalista ei tietenkään anneta pois, vaan sitä vain esitellään ja siitä ollan ylpeitä. Saaliiksi kelpaa mikä tahansa ja Minikoira M:lle iskee kamala kriisi, jos mitään saalista ei löydy. Vaikka Isimiehen safarin sukkamehussa uitetut sukat kelpaavat!

Hieman drama kingin vikaa Minikoira M:ssäkin on. Aina jos ja kun joudumme komentamaan sitä kovemmalla äänellä, se alkaa linkuttamaan...Outoa?

Minikoira M:llä on myös rodulleen hyvin ominaisena piirteenä räksytys. Samaa räksytystä on tosiaan havaittavissa Minikoira L:ssäkin, mutta Minikoira M haukkuu kaikelle, kovaa ja korkealta.
Lenkillä haukutaan kaikki koirat, vaikka niistä näkyisi vain enää hännänpää. Kun meille tulee vieraita, ne haukutaan ennen kun edes ovikello on soinut ja sittenkin vielä haukutaan kun vieraat lähtevät.
Olemme onneksi saaneet koulutettua Minikoira M:ää vähän tässä haukkumisasiassa. Kun se muutti meille, niin aluksi haukuttiin kaikki mahdollinen mikä vain liikkui, aina lentävistä lehdistä ihmisiin. Nyt haukutaan enää satunnaisesti ihmisille, yleensä juokseville, mutta edelleen koirille, kaikille koirille. Voiko vanha koira oppia oikeasti jotain uutta? Ei ole toiminut ainakaan meillä.

Minikoira M pärjää A-murun ja muiden lasten kanssa paremmin kuin Minikoira L, mutta välillä se "hyökkäilee" A-murun päälle samaan tyyliin kuin leikkisi Minikoira L:n kanssa. Sitä emme salli tietenkään ollenkaan. Minikoira M varastaa myös A-murun leluja ja siitä seuraa kamala itkukonsertti!

Myös Minikoira M on ottanut ison osan sydämestämme, vaikkei pennusta asti meillä olekaan asustanut.♥

Miten pärjäämme kahden koiran, taaperon ja pyöriksen kanssa? Mielestämme hyvin.
Minikoirat ovat ottaneet A-murun hyvin vastaan. Ne eivät oikeastaan paljoa A-murusta piittaa. Käyvät nuuhkaisemassa tai lipaisemassa pienet pusut joskus, muttei paljon muuta.
Pyöriksellä olen aiheuttanut muutamia vahinkoja Minikoirille, mutta hännän päälle en ole kertaakaan (vielä) kelannut. Tassut ovat sen sijaan olleet koetuksella.
Kerran kelasin hurjaa vauhtia Minikoira M:n jalan yli, mikä aiheutti koirassa hirmuisen ulvahduksen. Nostin kiireesti ja aivan paniikissa sen syliini ja aloin tarkastelemaan tassua, joka ei onneksi vaikuttanut aristavan ollenkaan. Koira kuitenkin tärisi kauttaaltaan ja vääntelin ja kääntelin tassua uudelleen ilman näkyviä kiputuntemuksia. Laskin koiran sitten maahan nähdäkseni sen kävelyä, niin Minikoira M alkoi heti linkuttamaan, mutta väärää jalkaa! 

Minikoirat L ja M ovat osa perhettämme,  mutta nykyään ihan koiran asemassa jo. ;)
Allekirjoitan täysin lauseen: "Koira on ihmisen parasystävä". Olemme saaneet koiriltamme niin paljon hyvää ja rakkautta, mutta täytyy kuitenkin rehellisesti sanoa, että kyllä ne ovat ottaneetkin paljon. Osittain tämän vuoksi olen päättänyt, että kun aika näistä koirista jättää, en ota enää lemmikkiä, koska niihin kiintyy ja rakastuu niin täysillä, että se ainainen huoli ja ikävä käy välillä todella raskaaksi.


Onko teillä rakasta lemmikkiä tai lemmikkejä, jotka ovat vieneet sydämenne?

4 kommenttia:

  1. Olen lukenut koko blogisi läpi ja todennut tämän todella mielenkiintoiseksi blogiksi! Kirjoitat hyvin ja mukavalla tyylillä elämästäsi, tunnut todella mukavalta ihmiseltä! Minulla olisi yksi postausehdotus, nimittäin kiinnostaisi kuulla enemmän elämästäsi sairauden kanssa, esimerkiksi kaikki arkipäivän toiminnot, missä tarvitset apua ja yleensäkin esimerkiksi kuinka paljon voit liikkua ilman pyörätuolia? Minkä verran voit käyttää jalkojasi? Jään innolla odottelemaan uusia postauksia! :)

    VastaaPoista
  2. Hei Anonyymi!
    Mukava että olet tykännyt blogistani! Pistän postausehdotuksesi korvan taakse! ;)
    Tervetuloa uudestaan lueskelemaan.

    VastaaPoista
  3. Hei! Olen nähnyt sinun kommentoivan muutamaa lukemaani blogia ja miettinyt että nyt seuraavaksi tulen lukemaan tänne :) ollut mukavaa luettavaa ja on ollut kiva seurata vähän erilaisen perheen arkea! Minulla on myös chihu, suolistosairas, ja kertomuksesi minikoira L:stä sopii niin hyvin rotuun :D meillä myös nilkutetaan väärää jalkaa ja komentaessa aletaan nilkuttamaan ja esittämään sairasta :D kaikki koirat ja muut narinat ja lentävät lehdet räksytetään.. Mutta hauskinta on, että samassa talossa asuva dobermanni pelkää pikkuista minikoiraamme ... Mut hei, kuka nyt ei pelkäis 2kg:n räksyttävää karvakasaa :D :D

    En aikasemmin ole uskaltanut jättää kommenttia, mut nyt oli pakko. Kiitos ihanasta blogista, näiden imetyshetkien lomassa mukavaa luettavaa ja vaikka vauva olisi jo aikaa sitten nukahtanut niin aina vielä voi lukea seuraavan ja seuraavan.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kivasta kommentista! :) Kiva, että tulit vierailulle blogiini!

      Ai teilläkin! :D Minikoira M on kyllä oikea ongelma välillä! :D Aivan hävettää jättää se hoitoon, kun tietää, että kakka lentää! Ja kyllä minua ainakin välillä pelottaa kun minikoiramme räksyttävät - lähinnä siis oma reaktio ;)

      Kiitos kommentista ja mukavia talvipäiviä sinulle! <3



      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥