maanantai 22. syyskuuta 2014

Minäkö bloggaajaksi?

Miten minäkin tähän ajauduin?! Netti pursuaa jo jos jonkinlaista blogia ja minäkin näemmä vielä haluan sukeltaa (lue: tunkea) mukaan blogimaailman syövereihin! 
Tein päätöksen vihdoin. Tätä päätöstä on pohdittu, sulateltu, kerran jopa päätetty ryhtyä siihen ja 4,5 minuutin päästä käännetty kelkkaa. Luodessani tätä blogia onnistuin kerran jopa poistamaan koko Google-tilini, niin näppärä tämän koneen ja Bloggerin kanssa olen! Parit paniikkipuhelutkin on jo bloggarikonkari-M:lle soitettu ja tekstejä oikoluetettu...  No katsotaan rauhassa mitä tästäkin seuraa! Hyvät naurut ainakin! ;)

Bloggaamisesta, salaisesta sellaisesta, minulla onkin kokemusta parin vuoden takaa, kun Isimiehen kanssa kasvatimme masuajamme (Kyllä, me molemmat! :D ) ja odottelimme A-murua syntyväksi. Se oli jotenkin turvallista, koska blogi oli suljettu, salattu, piilotettu -miten vain se haluaa ajatella.
Nyt ajattelinkin olla niinkin rohkea, että perustan julkisen (APUA) blogin tietyillä ehdoilla: Kun äiti kelaa-blogissa ei tulla koskaan näkemään A-murun eikä Isimiehen kasvoja, eikä  heistä puhuta täällä omilla nimillä, kuten ei minustakaan. Muuten aion yrittää tarjota elämänmakuista, rehellistä, suorasanaista ja hieman erilaista perheblogia mahdollisille lukijoille ja omaksi iloksi.

Mutta miksi minusta voisi tulla kiinnostava bloggari? Seuraan monia lifestyle- perhe- ja vauvablogeja, joista osa on erittäin suosittuja ja osa muuten vaan minun mieleeni. En usko että minun blogini tulee koskaan olemaan suosittu, mutta se ei tässä olekaan tarkoitus. Tarkoitukseni on....en vielä tiedä. Hitto, haluan vain (tällä hetkellä, en ehkä enää huomenna) kirjoittaa blogia, tarvitseeko sitä sen kummemmin selittää. :D

Erilaisen kotiäitibloggarin minusta tekee ainoastaan sairauteni ja sen aiheuttamat haasteet. Pyörätuoli on ollut minun jalkani jo kymmenisen vuotta ja tulee vastaisuudessakin olemaan. Se aiheuttaa elämäämme toki haasteita, mutta emme ole perheenä antaneet sen häiritä. Isimiehen asenne onkin ollut tässä avainasemassa. Monesti minä olisin jo luovuttanut esim. vaikeakulkuiseen kivijalkaliikkeeseen menossa, niin Isimies ottaa ja nappaa minut syliinsä ja kantaa minut sinne. Toki se herättää kanssaihmisissä hieman hilpeuttä. ;)
Apuna pyöriksen ja Isimiehen lisäksi kotona häärää viikolla Avustaja, jota A-muru uskoo, kunnioittaa ja rakastaa aivan kuten minuakin.

Perheenä teemme samoja juttuja kuin muutkin: matkustelemme -ulkomailla asti,  käymme kaupungilla, leikkipuistoissa ja konserteissa. Katseita tosin keräämme meidän "junallamme", joka koostuu Isimiehestä, joka lykkää minua pyöriksessä ja minusta, joka lykkää pikku A-murua rattaissa. Niin ja puhumattakaan nahistelullamme, kun Isimies käskee kääntää rattaita vasemmalle ja minä käännän oikealle, mutta emme anna sen häiritä. Me olemme perhe. <3

Sairastan CRPSII, joka on ääreishermovauriosta johtuva kipuoireyhtymä ja siihen liittyvää yleistynyttä dystoniaa. Kumpaakaan sairautta ei voi parantaa, eikä ne myöskään ole onneksi periytyviä. Suhteellisen harvinaisia ne tosin ovat, huono arpaonni siis minulla on (enkä muuten lottoa enää!), mutta hoitaa niitä onneksi voi!
Olin 15-vuotiaaksi täysin terve nuori naisenalku, kunnes sairastuin. No can do, elämä on ja silleen, mutta olen vammastani huolimatta päässyt "jaloilleni", mennyt naimisiin elämäni miehen kanssa ja saanut lapsen. Isimies ja A-muru, perhe ja ystävät ovatkin minulle tärkeintä maailmassa. No mahtuu siihen maailmaan kaksi minikoiraakin L ja M, jos osaavat olla kiltisti. ;)

Tässä tämä eka postaus...katsotaan miten jatkuu... ;)

6 kommenttia:

  1. Moikka! Blogisi vaikuttaa hyvällä tavalla erilaiselta. Jään lukijaksi :)

    VastaaPoista
  2. Voi kun kiva kuulla! Mullakin oli aikomus liityä sinun blogin lukijaksi! :D Teinkin niin juuri!
    Tervetuloa lukemaan!

    VastaaPoista
  3. Kiva blogi sullakin<3 Tosi tuttuja juttuja nämä, kun parhaalla ystävälläni ja poikamme kummilla on lihassairaus. Päivittäin ollaan tekemisissä ja avustajakin kulkee mukana :) Aina jaksan miettiä, miten ystävänikin on aina yhtä positiivinen ja iloinen, vaikka elämä sairauden kanssa on raskasta. Kyllä sitä osaa arvostaa omaa terveyttään ihan eri tavalla kuin aiemmin<3 Ihanaa, että kirjoitat blogia. Tosi mielenkiintoista seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaako serkkusikin blogia? Luen nimittäin yhden lihassairaan äidin blogia. :)
      Kiva, että tykkäät blogista, tervetuloa lukemaan uudestaan! :)

      Poista
    2. Ei olla serkkuja :) Todella hyviä ystäviä vaan ja Liamin kummitäti on hän. Huomasinkin, että luet hänen blogia :)

      Poista
    3. Mistähän minä tuon serkun keksin! :¨D Ei voi tietää! Taisi väsymys tehdä kepposet! ;)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥