torstai 25. syyskuuta 2014

Matkaan taas lähden nyt...

Millaista on matkustaa lapsen kanssa?
On matka pitkä tai lyhyt, niin jokainen äiti ja isä tietää, ettei se aina välttämättä ole ruusuista. Aina jää jotain pakkaamatta, tai jopa koko matkalaukku jää kotiin ja vasta tunnin matkustamisen jälkeen huomaat, että jotain olennaista puuttuu... Pinna on kireällä, lapsi huutaa, aikataulu pissii ja nälkäkin olisi, eikä yhtään huoltsikkaa ole lähistöllä. Onko tuttua?

Itse olen aika järjestelmällinen pakkaaja, mutta aina silloin tällöin jotain pientä unohtuu.
Pakkaan aina koko perheen tarvikkeet mukaan, eli jos jotain jää, niin en voi syyttää kuin itseäni. Syy miksi Isimies ei osallistu pakkaamiseen on se, kun olen saanut pakkaushelvettini päätökseen, alkaa Isimiehen helvetti. Isimies hoitaa siis auton pakkaamisen järkevästi, koska ainakin meillä on aina paljon (liikaa, ei vara venettä kaada! ;) ) tavaraa mukana on sitten reissu pitkä tai lyhyt: On kaksi pyöristä (toinen sisälle ja toinen ulos), liian täyteen pakattu matkalaukku, jos jonkinlaista pussia ja nyssykkää ja kaiken päälle minikoirat L ja M omassa matkustusboxissaan! Kyllä siinä meidän tila-autokin jo täyttyy... ja ai niin, itsekin pitäisi mahtua vielä mukaan! ;)
Pakkaamisen apuna käytän loputtomia listoja ja lopulta listojenlistoja, johon on lajiteltu mitä pitää pakata mukaan ja mihin laukkuun, kassiin tai reppuun.
Pyrin pakkaamaan kaikki tavarat aina päivää ennen reissua, tai ainakin nostamaan esille, ettei reissupäivänä iske paniikki. Listoja luen orjallisesti ja aina kun olen laittanut oikean tavaran oikeaan kohteeseen, yliviivaan asian listalta pakatuksi. Olen siis todellinen listapakkaaja!
Listat helpottavat hurjasti Olenko_Varmasti_Pakannut_Kaiken -stressiä, kun voin hetki ennen lähtöä varmistaa, että kaikki listalla olevat  asiat on yliviivattu. Konrtollifriikkiä? Ehkä, mutta helpottaa elämää ja matkalle lähtöä, varsinkin jos kyse on pidemmästä reissusta.

Teimme vasta A-murun ja Avustajan kanssa päivän reissun taksilla erääseen yliopistolliseen sairaalaan. Aikaa matkustamiseen per suunta meni useampi tunti, joten oli hyvä varauta monenlaisilla virikkeillä, vaikka A-muru onkin jo aikamoinen konkari matkustamisessa. Hän oli vain vajaa kuukauden ikäinen, kun teimme ensimmäisen pidemmän matkan, itseasiassa samaisen sairaalan polille. A-muru onkin ollut mukanani samaisen sairaalan polikäynneillä useita kertoja ja on jo hoitajillekin tuttu. Välillä neiti nukkui matkat mennen tullen ja välillä ollaan huudettu ainakin toinen väli... Siinä vaiheessa sai kiittää taksikuskin hermoja! :D

Tämä vasta tehty matka meni onneksi hyvin ja A-muru nukkui mennessä ja palatessa katseli Ipadista piirrettyjä. Meidän reipas murunen! Matkantekoa helpotti huomattavasti myös se, että A-muru on totaalisen ihastunut taksikuskiini, T:hen! Voiko noin pieni ihastua, voi! Näkisittepä sen keikistelyn, kun A-muru näkee T:n! Kun menen T:n kyydillä esim. fysioterapiaan, A-murun on aina pakko päästä vilkuttamaan ikkunasta, ei minulle, vaan T:lle! :D Ja voi sitä surua ja parkua, jos T ei huomaa! Nykyään A-muru tuleekin jo portaille vastaan moikkailemaan ja keikistelemään. ;)
Juuri tällä vasta tehdyllä matkalla huomasin, kuinka paljon A-muru tykkääkin T:stä! Avustaja ei kelvannut enää nostamaan taksiin ja kiinnittämään turvaistuimeen, vaan T:n piti tehdä se. T:n piti mennä myös A-murun kanssa leikkimään, kun olin letkuttamassa päivällistä invavessassa. Avustaja ei kelvannut edes enää leikkeihin. :D Toisaalta Avustaja sanoi, ettei T näyttänyt ollenkaan pistävän hanttiin leikkihetkestä A-murun kanssa.

Kun kehuskelin järjestelmällisestä pakkaamisestani, niin tässä vähän listaa, mitä lähti mukaan viimekertaiselle reissullemme:

- A-murulle: Turvaistuin ja Isofix- kiinnitys, matkarattaat, kirjoja, Ipad jossa oli ladattuna lastenohjelmia, pupu (A-murun lempilelu, joka on niin tuhnuinen ja ei enää niin valkoinen, etten kehdannut sitä kuvata. Pestähän sitä ei tietenkään saa, kun vain salaa.), lastenmusiikkia, purkkiruoka, essu ja lusikka (varmuuden vuoksi, jos ruokapaikassa ei olisi lapsille muuta ruokaa kun nakkeja ja ranskalaisia...),"herkkupusseja", eli hedelmämarjasosepusseja, Talk-muruja välipalaksi, vesinokkis, vaippoja, vaihtovaatteita ja lopuksi oma reppu, jossa kirjat, pupu ja muut lelut olivat.
- Äidille: Pyöris, käsilaukku, jossa oli perussetti: kännykkä, lompakko, avaimet, aurinkolasit, hiusharja ja stimulaattorin ohjain ym. Ruiskuja, letkuruokaa, pari käsipyyhettä letkutusvahinkojen varalle (liikkuvassa autossa letkuttaminen ei ole varmsti mikään helppo homma ja vahinkoja sattuu välillä muutenkin!), letkutussetti, ruiskunsupistaja, vettä "juomaksi" (nesteytykseen) ja letkun huuhteluun ja vielä reppu tälle kaikelle tavaralle.

Pöytä täynnä tavaraa. :D
Vaikeavammaisena minulla on ns. vakitaksioikeus, eli minun ei tarvitse erikseen tilata kyytiä taksikeskuksesta, vaan voin soittaa suoraan kuskilleni ja hän hoitaa kyydin tilauksen. Olen siis valinnut oman taksiyrittäjän ja ilmoittanut Kelaan siitä.  Taksilapun hankin tietysti normaaliin tapaan itse, sitä kuljettajat eivät tee puolestani.
Minua ajaa enimmäkseen vakitaksiyrityksen kaksi kuljettajaa. Juurikin A-murun "ihastus" T ja lisäksi K. Molemmat ovat aivan huipputyyppejä, enkä voisi saada parempia kuskeja! Juttu luistaa ja naurua piisaa molempien kanssa ja tarvittaessa pystymme puhumaan myös vakavista asioista. Kuten viime reissulla mennessä puhuimme vakavia elämästä ja kuolemasta ja palatessa...no sanotaanko että naurua piisasi! ;)
Minulla oli vanhassakin asuinkaupungissa mahtavat taksikuskit M ja A. Muuttaessani uudelle paikkakunnalle M järjesteli minulle vakitaksioikeutta tutuille kolleegoilleen, T:lle ja K:lle. :)

Lopuksi vielä kerron "loppukevennykseksi", millainen matkakatastrofi meille oli Isimiehen kanssa käydä ennen A-murun syntymää.
Olimme matkalla Helsinkiin ja sieltä oli tarkoitus suunnata risteilylle. Olimme matkassa omalla autolla ja pysähdyimme kahville pienelle huoltoasemalle. Juotuamme kahvit, lähdimme tyytyväisinä jatkamaan matkaa ja juttelimme tulevasta risteilystä. Yhtäkkiä, n. 5 minuuttia ajettuamme, Isimies hätkähti ja katsoi taustapeiliin ja alkoi kamala kiroaminen. Hän oli unohtanut nostaa pyörikseni takakonttiin! Ei muuta kun perinteinen "uukkari" ja kovalla kiireellä takaisin. Voi sitä onnea, kun pääsimme takaisin huoltsikan pihaan, niin siellä se minun pyöris odotteli hakijaansa samassa parkkiruudussa, johon Isimies oli sen unohtanut. :D

Millaisia matkustus- tai pakkauskatastrofeja teille on sattunut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥