perjantai 26. syyskuuta 2014

A-murun lempileikit

Kun minun on pyörisäitinä vaikea lähteä ulkoilemaan A-murun kanssa, sisälle pitää keksiä mahdollisimman paljon tekemistä. Kerhoja, esim. seurakunnan järjestämiä perhekerhoja, olemme Isimiehen ja Avustajan kanssa miettineet, mutta ainakaan minä en ole vaan saanut aikaiseksi lähteä sinne. Koenkin siitä morkkista, mutta (seli seli) monesti minun fysioterapiat ja A-murun päiväunet menevät päällekkäin päiväkerhon kanssa. Kotikaupunkimme päiväkerhotarjontaa kyllä kiittelen!

Ulkoilemme kaikki kolme viikolla lähes päivittäin aina yhdessä Isimiehen kanssa. Viikonloppuisin ulkoilua sentään tulee harrastettua enemmän. Yksin en uskalla mennä A-murun kanssa ulos leikkimään ja ottaa sitä riskiä, että A-muru karkaa minulta ja juoksee esim. autotielle. A-muru on kyllä kohtuullisen tottelevainen lapsi, välillä pientä ikään kuuluvaa uhmatuhmaa lukuunottamatta.
Ulkona käymme lenkillä, A-muru omalla pyörällään tai omia nukenvaunuja lykäten tai sitten Isimies ja A-muru lähtevät Isimiehen pyörällä pidemmälle pyöräretkelle. Joskus käymme leikkipuistoissa, mutta yleensä touhuilemme omalla pihalla, leikimme hiekkalaatikolla ja leikkimökissä. A-muru viihtyy hiekkalaatikolla hurjan hyvin. Teemme monen monta hiekkakakkua ja lopulta hiekkaa löytyy niin hiuksista kuin vaipastakin!


Tein pienet kuvakollaasit A-murun lempileikeistä sisällä:

Koti- ja kauppaleikit.

A-muru rakastaa koti- ja kauppaleikkejä. Puiset leikkiruuat ovat nyt suosiossa ja puisilla leikkiruuilla kokkaillaan ja tuotoksia myydään päivittäin! Toinen meistä on aina kassalla ja toinen asiakas. A-muru on oppinut tunnistamaan suurimman osan puisista ruoka-aineksistaan ja oma kassakone piippailee, kun "VIZA"-korttia vingutetaan tasaiseen tahtiin ruoka- ja herkkuostosten yhteydessä. ;)
Toivoimme A-murulle puisia leikkiruokia syntymäpäivälahjaksi ja niitä A-muru saikin paljon. Myös me Isimiehen kanssa ostimme erilaisia puisia leikkiruokia hänelle. En tosin ole aivan varma, kumpi puisista leikkiruuista on innostuneempi, äiti vai A-muru! ;)
Pientä kritiikkiä puisista leikkiruuista haluaisin kuintenkin antaa. Terveellisiä ruoka-aineksia on todella vähän tarjolla. Sen sijaan herkullisen näköisiä ja syötävän söpöjä muffinsseja, leivonnaisia ja jäätelöitä on paljon. Onneksi sentään hedelmiä ja vihanneksia löytyy hyvin. Toivoisin kuitekin, että olisi kunnon ruoka-annoksia, jossa olisi esimerkiksi perunaa, lihaa ja salaattia. Pitänee tutkia mitä eBay voisi olisi tarjota tähän pulmaan. ;)

Kun A-murun ensimmäinen serkku syntyi kohta vuosi sitten, kotileikkeihin on alkanut vähitellen sisältyä myös kolmen vauvanuken hoitoa. Vauvoja hyssytellään vaunuissa ja niille lauletaan unilauluja, kannetaan turvakaukalossa, käytetään potalla, syötetään tuttipullolla ja välillä jopa imetetään! :)

A-murun muita lempileikkejä.

A-muru tykkää leikkiä myös lääkäriä. Kun sairauteni paheni, saimme sairaalasta vinkin ostaa A-murulle lääkärinlaukun helpottamaan äidin sairauteen liittyvien hoitotoimenpiteiden aiheuttamaa mahdollista hämmennystä. Täytyy tosin sanoa, että A-muru on mielestäni ottanut todella hyvin aluksi nenämahaletkun ja jatkuvan tipassa olon ja myöhemmin tämän PEG-letkun. En usko, että lääkärinlaukku on meillä kovinkaan paljoa helpottananut A-murun suhtautumista tilanteeseen.
Lääkärileikkien lisäksi A-muru tykkää lukea kirjoja minun, Isimiehen tai Avustajan kanssa, pelata Ipadilla Pikku Kakkonen-peliä, koota palapelejä, väritellä värityskirjoja, piirrellä, maalata vesiväreillä ja leikkiä "laulupurkki"-leikkiä.
Laulupurkki on muokattu versio laulupussista. Olen tehnyt muutaman laulukortin, joiden etupuolelle olen piirtänyt jotain lauluun liittyvää, takapuolelle liimannut (äitiä varten) laulun sanat ja lopuksi laminoinut kortit, että ne olisi vähän kestävämmät. A-muru rakastaa, kun hänelle lauletaan ja laulaa ja leikkii itsekin jo mukana. A-muru osaakin jo laulaa monta laulua ihan itse, toki osin omilla sanoillaan. :)

Nyt leikkeihin on lelujen lisäksi tullut piilosilla-leikki ja hippa.

Olen pyrkinyt leikkiasioissa siihen, että tarjoamme parhaamme mukaan A-murulle erilaisia virikkeitä (leluja eri materiaaleista, erilaisia kirjoja esim. äänikirjoja ym.) sekä siiihen, että A-muru pystyy leikkimään myös yksin. Aluksi livahdin kesken leikin A-murun huoneesta pois (niin hyvin kun pyöriksellä voi "livahtaa" huomaamatta ;) ), mutta A-muru huomasi sen hyvin nopeasti. Lopulta kuitenkin A-muru on oppinut leikkimään myös yksin. Se helpottaa arkea huomattavasti, kun ei tarvitse istua "seuraneitinä" A-murun leikkejä katselemassa, vaan hänet voi jättään hyvillä mielin leikkihuoneeseen leikkimään ja samalla voi itse tehdä jotain muuta, kuten kirjoittaa blogia. ;)

Millaisia leikkejä teillä leikitään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥