keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Imetystaipaleemme loppu - hyvästi raitapaidat!

Olen molempien lapsieni kohdalla pitänyt imetystä luonnollisena jatkumona sille, kun olen ensin kantanut heitä vatsassani ja lopulta saattanut valmiina maailmaan isänsä turvalliseen syliin. Imetys oli jo A-murun aikana minulle itsestäänselvyys ja se ihana hetki, kun sain vauvan taas lähelleni - ja sitä se on edelleen rintaa syövän L-murunkin kanssa. Rakastan sitä tunnetta, kun imetyksen aikana vauva painautuu tiiviisti minua vasten, kuinka hänen pienet kätensä hakevat turvaa kietoutuessaan minuun ja kuinka ne pienet sormet raapivat ja nipistelevät kuin kertoakseen minulle, että äiti, olen tässä. Imetys on aina ollut meidän kahden hetki - minun ja lapsieni. Nyt on kuitenkin aika hyvästellä nämä minulle niin tärkeät hetket vielä viimeisen kerran, kun toinen imetystaipaleeni on päättymässä.


Ennen raskautta ja imetystä, minulla oli käytössä dystoniani hoitoon levodopa-lääkitys. Tämä lääkitys on olennainen osa ja oikeastaan ainoa harvinaisen sairauteni hoidossa käytettävä lääke, joka helpottaa kunnolla spastisuutta ja kramppeja, koska dystoniassani on dopaherkkiä piirteitä. Lääkityksen puuttuminen raskauden aikana peittyi hyvin raskaushormonien alle, joten pärjäsin yllättävän hyvin oireiden pysytellessä lievinä molemmissa raskauksissani. Osasin kuitenkin odottaa kokemuksesta, että raskauden aikainen seesteisempi vaihe päättyy noin kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen ja ilman lääkehoitoa dystoniaoireet alkavat hiipiä hitaasti mutta varmasti takaisin samanlaisina kuin ennen. Ja niin kävi jälleen. Olen kuitenkin saanut sinniteltyä pahenevien oireideni kanssa yllättävän kauan ja siten venytettyä imetystaivaltamme tähän asti, kun kuopuksemme täyttää pian jo 11 kuukautta. Nyt minun on kuitenkin myönnettävä, että voimavarani alkavat olla lopussa ja on aika alkaa hoitaa myös itseäni ja sairauttani. Myös alkuvuodesta tuleva leikkaus vahvisti lopetuspäätöstäni entisestään. Olen kuitenkin ylpeä, että jaksoin näinkin pitkään oireiden kanssa ilman lääkitystä ja en ikävistä oireista huolimatta tekisi mitään toisin. Imetys oli jälleen kaiken tämän arvoista!

L täyttää ensi viikolla 11 kuukautta ja alan nyt hiljalleen vähentämään imetyskertoja. Tähän asti L on saanut rintaa lapsentahtisesti, eli silloin, kun hän itse on sitä halunnut. Yleensä hän syö rintaa ennen päiväunia, aamulla herätessään ja illalla nukkumaan mennessään, joten vuorokaudelle imetyskertoja kertyy vähintään neljä. Vauvan rinnasta vieroittamisesta minulla ei olekaan aiempaa kokemusta, koska mieheni vieroitti A-murun vuoden ja kolmen kuukauden iässä rinnasta minun maatessa Tampereella sairaalassa toipumassa ties kuinka monennesta leikkauksesta. On siis ollut hyvin haastavaa miettiä, miten minun kannattaisi nyt edetä, ettei L kärsisi imetyksen lopettamisesta kohtuuttoman paljon. Minulle on kuitenkin ollut täysin selvää, että kerrasta en lopeta, vaikka rehellisesti sanottuna herättelin viimeiseen asti toiveita, että L-muru alkaisi vierottamaan itse itseään, mutta tämän tissiposken kanssa se ei näemmä ole vaihtoehto. Lopetin jo lokakuussa yöimetyksen parempien yöunien toivossa, joten imetyskertojen vähentäminen päivällä, eli äidintahtinen imetys, onkin seuraava askel, jolloin alan tarjoamaan imetyskerta kerrallaan äidinmaidon tilalla vauvalle nokkamukista vettä tai vielä tässä kohtaa Luomu kasvimaitoa. Vuoden iässä L saa sitten juodakseen lehmänmaitoa, kun ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, ettei L ole perinyt siskonsa maitoproteiiniallergiaa hapanmaitotuotteiden sopiessa hänelle oikein hyvin.

Vaikka imetyksen lopettaminen onkin herkkä paikka minulle, niin lohdullista kuitenkin on se, että onneksi L ei enää tunnu syövän rintaa joka kerta vain nälkäänsä kiinteiden alkaessa vihdoin maistua, vaan hän hakee rinnasta ennemmin lohtua tai pieniä maitohuikkia - herkutteluhetkiä. Tämä on taas antanut selvän viestin rinnoilleni maidontuotannon vähentämisestä, joten enää rintani eivät täyty ääriään myöden maidolla aiheuttaen tukalaa minulle oloa. Toisaalta on se kriisi tämäkin, kun olin jo ehtinyt tottua hieman muhkeampaan rintavarustukseen raskauden ja imetyksen aikana, mutta uskon selviäväni näiden jämienkin kanssa yhtä hyvin, kun tiedän, että rintani ovat ruokkineen kaksi lastani heidän ensimmäisen elinvuotensa aikana - aika upea työ etten sanoisi!

Meillä on ollut L-murun kanssa hieno imetystaival. Vaikeuksien kautta hän pääsi takaisin täysimetykseen, mikä ei ollut ollenkaan varmaa, koska pitkä hengityskonehoito ja ECMO olisivat voineet vaikuttaa vauvan imemisrefleksiin, ja näin ollen imetys ei olisi enää onnistunut. Nyt voin kohta vuoden kestäneen imetystaipaleemme aikana kertoa, että minut on purtu verille, rinnalla on hassuteltu, sitä vasten on nukahdettu, sitä raavitaan nipistellään ja silitetään hellästi. Rinnasta haetaan myös lohtua pipien sattuessa ja sitä halutessaan L alkaa hekottaa kuulostaen hieman kiukkuiselta lampaalta. Niin ja tärkein; alussa niin pieni ja hentoinen L ei olekaan enää mikään pieni, vaan hän on kasvanut rintamaidolla todella hienosti painaen nyt jo 9,6 kiloa lähes 11 kuukauden iässä! Äidinmaidosta ei siis turhaan puhuta voimajuomana, kun toipuessaan rankasta taudistaan ja opittuaan syömään uudelleen, L kurotti miinuskäyriltä normaaleille kasvukäyrille vain parin kuukauden täysimetyksen aikana! Viimeinen imetystaipaleeni on siis ollut hyvin onnistunut ylä- ja alamäkineen. Minun ja L-murun imetystaivalta miettiessäni panin kuitenkin merkille erään kummallisen ja ehkä jopa koomisen asia. Miksi ihmeessä lähes kaikki imetyspaitani ovat raidallisia?!

  

Selina 

 

 

Millaisia kokemuksia sinulla on imetyksen lopettamisesta? Kaikki vinkit ovat tervetulleita!

torstai 7. joulukuuta 2017

Neljä syytä, miksi blogi ei päivity

Olen jumissa! Luonnoksissa odottaa postauksia vailla kuvia tai tekstin viimeistä viilausta, mutta sen sijaan, että uppoutuisin niiden ja läppärin kanssa sohvan nurkkaan, se vetää minua puoleensa täysin muissa asioissa! Nyt kerrankin blogihiljaisuus on ihana selittää kivoilla jutuilla, koska aiemmin hiljaisuuden syyt ovat olleet paljon muuta. Meillä menee siis hyvin, mutta tuhannen ja yhden selityksen sijaan, kerron teille neljä syytä, miksi blogi ei päivity...niin ja yhden extran!

1. Neuloosi. Tämä ei liene blogiani pitkään seuranneille yllätys, koska näiden kolmen vuoden aikana talven tullen blogi hiljenee ja kiivas näpyttely vaihtuu puikkojen kilinään ja joihinkin blogiinkin asti eksyneisiin ohjeisiin. Yksi blogin luetuimmista postauksistakin liittyy neuloosini, kun jaoin kohta pari vuotta sitten ohjeen Marisukkiin, jotka ovat ehdottomasti lempparivillasukkani.





2. Joulu. Mies väittää, että minä hössötän, mutta en tietenkään tunnusta! Koti on koristeltu jouluun itsenäisyyspäivänä ja olen keittänyt useamman kattilallisen riisipuuroa, sekametelisoppaa unohtamatta. Vielä kaipaisin sitä aidon joulukuusen tuoksua ja aattoillan jouluhartausta. Sitten joulu on täydellinen!


3. Haave, jonka VIHDOIN toteutin.  Moni äiti-ihminen voi varmasti samaistua tähän, kun omalle lapselle on helppo ostaa ilman morkkista ja huokailuja (miehen huokailuja ei lasketa!) satasenkin talvihaalari ja samaan konkurssiin talvilenkkarit. No, kun sitä äitinä haluaa jotain, sen saaminen onkin sitten hieman mutkikkaampi juttu - varsinkin, kun kyseessä on jotain, mitä ilmankin selviää.

Olen keväästä asti haaveillut uudesta kamerasta ja ei, vanhassa kamerassani ei ollut mitään vikaa, mutta halusin siirtyä croppikennoisesta kamerasta kokeilemaan täyskennoista. Pyysin jo huhtikuussa vaihtotarjouksen vanhasta Canon 70D kamerastani ja kolmesta objektiivista, mutta jäin kuitenkin lopulta nuolemaan näppejäni ja sitten kadutti! Black Fridayn tullessa sain niin hyvän vaihtotarjouksen, joten en voinut enää kieltäytyä. Kotiutin siis vihdoin haaveilemani Canon 6D:n ja siihen 24-100mm perusputken. Nyt olenkin opiskellut ohjekirjaa ja kuvannut niin paljon, kun vain olen ehtinyt. No, mutta kannattiko? Voi KYLLÄ! Olen aivan rakastunut uuteen kameraani - samat aloittelijan taidot, mutta selvästi  parempi työväline! Nyt vaan lisää harjoitusta ja totuttelua uuteen runkoon.

4. Vauva, joka nukkuu jälleen - ja niin minäkin! Tuntuu kuin uudelta ihmiseltä saada nukuttua kuusikin tuntia putkeen ilman hyssyttelyä, laulamista ja tassuttelua. Lopetin lokakuussa yöimetyksen ja se rauhoitti öitä huomattavasti. Hyvät yöuneni alkavatkin monesti hieman sen jälkeen, kun L nukahtaa omaan sänkyynsä, mutta aiemmin usein heräilevää vauvaa vahtiessa läppäri kulki mukanani yläkertaan ja tassuttelun ohella roikun koneella. Nyt läppäri onkin jäänyt alakertaan odottamaan aamua ja mahdollista uutta kirjoituspuuskaa, toki kohtien 1-3 vaikeuttaessa sen löytämistä entisestään!


  

 Selina 

 

 

+1 Oletteko katsoneet Netflixistä Designated Survivor-sarjaa...minä olen ja koukussa ollaan! Mutta mikäpä sen parempi kuin käpertyä tuttuun ja tuvalliseen kainalopaikkaan ja uppoutua poliittisen draaman pyörteisiin, vaikkakin sarjan pressa, Kiefer Sutherland, onkin hieman rypistynyt sitten sen intensiivisen 24 -sarjan ekan kauden. Suosittelen!
.