maanantai 20. helmikuuta 2017

Pienen poikamme rankka alku

Kyllä, hän on täällä. Sitä minulta on kysytty sähköpostitse monta kertaa ja sitä, onko kaikki hyvin ja ei, kaikki ei valitettavasti ole hyvin. Blogi hiljentyi tammikuussa, kun poikamme syntyi 18.1. Se oli elämäni onnellisin päivä - minusta tuli äiti kahdelle täydelliselle lapselle. Vaaleansinistä vauvaonnea oli kestänyt kuitenkin vain kaksi viikkoa, kun kiirehdin väsyneen ja kalpean vauvan kanssa sairaalaan tietämättä mikä pojallani on Isimiehen jäädessä nukkuvan A-murun kanssa kotiin odottamaan vastauksia. Sairaalaan päästyämme pieni, kalpea ja tasan kolmikiloinen poikamme tempaistiin turvakaukalosta ja juoksutettiin tutkimuksiin. Äidinvaistoni osui oikeaan. Pojallamme oli hätä. Hoitajat kytkivät pojan mittareihin ja hänen happisaturaatio oli matala, koska pieni poikamme kärsi lievästä hapenpuutteesta. Kelasin itkien tyhjä turvakaukalo sylissäni hoitajien perässä. Päässäni jyskytti raastava pelko ja silloin mieleeni tuli ensimmäistä kertaa se jokaisen äidin pahin pelko; kuoleeko lapseni. Silloin en osannut vielä aavistaa kuinka lähellä pojan kuolema tulee olemaan tai mitä perheemme tuleekaan kokemaan seuraavien viikkojen aikana. Elämä, se on niin pienestä kiinni.

Pienellä pojallamme todettiin tutkimuksissa vakava keuhkokuume, jonka oireet peittyivät täysin pienen nuhan ja tukkoisuuden taakse, josta olin kertonut vain muutamia tunteja aikaisemmin neuvolan terveydenhoitajalle. Vielä silloin kaikki oli kunnossa, mutta juuri sillä hetkellä pojallemme laitettiin kanyylia päähän ja hän sai lisähappea ja minusta tuntui että pyörryn. Vauvaa hoidettiin kotikaupunkimme sairaalassa muutamia päiviä, jonka aikana hän sai hengitystukea ja antibioottia keuhkokuumeeseen. Pojan happisaturaatio heitteli jatkuvasti ja hänen oli vaikea hengittää. Hyvin nopeasti hoito tehostettiin ja huoneessamme oli hoitaja jatkuvasti läsnä. Sitten tuli se päivä, jolloin lääkärin mukaan vauvan eteen oli tehty kaikki, mihin sairaalamme pystyi. Vauvamme taisteli jokaisen hengenvedon eteen ja veren happi- ja hiilidioksidiarvot huononivat jatkuvasti ja siksi hänet intuboitiin ja siirrettiin nukutettuna ambulanssilla Tampereelle lääkärin ja tehohoitajan saattelemana. Lähdimme Isimiehen kanssa murtuneina taksilla perässä päät täynnä kysymyksiä ja pelkoa. Onneksi A-murun hoito järjestyi heti isovanhempien luota, josta hän sai rakkautta, läheisyyttä ja turvaa. Illalla Tampereella kohtasimme pienen poikamme lasten teho-osastolla. Vauvan huoneessa kuului vain hengityskoneen tasainen ääni,  muuten oli hiljaista. Poikamme nukkui rauhallisen näköisenä ja hänessä oli paljon kanyyleja ja erilaisia johtoja. Lääkäri kertoi, että pojan tila on vakaa, mutta vakava. Keuhkojen tulehdus oli äärimäisen paha ja molemmat keuhkot ovat täysin tulehtuneet. Hengityskone antoi pojan keuhkojen levätä, ettei hänen tarvitsisi ponnistella jokaisen hengenvedon eteen ja vain aika voisi parantaa pojan. Hän näytti rauhalliselta, mutta todella sairaalta. Vauvan vointi ei kuitenkaan parantunut, vaan jo seuraavana aamuna hänet piti siirtää tehokkaampaan hengityskoneeseen, korkeataajuushengityskoneeseen, joka tehosti keuhkojen täyttymistä ja tuulettumista, mutta jo iltapäivällä pojan vointi huononi jälleen. Hänen happisaturaationsa laski jatkuvasti ja hengityskoneen tehoja sekä lisähapen määrää suurennettiin tuloksetta. Illalla pojan tila romahti merkittävästi ja poika sai jo 100% lisähappea hengityskone- sekä typpihoidon lisäksi. Silloin meille puhuttiin ensimmäistä kertaa ECMO-hoidosta, ns. keinokeuhkosta, jossa ECMO-laite hapettaa veren keuhkojen ulkopuolella ja poistaa siitä hiilidioksidin. Ajattelimme ettei siihen tarvitsisi ryhtyä, mutta yöllä sain elämäni kauheimman puhelun; "ECMO-ryhmä on hälytetty Ruotsista, tulkaa pian sairaalaan. Vauvan tila romahti." Lääkäri kertoi puhelimessa minulle, että vauvan tila on vakava ja vauvaa jouduttiin ventiloimaan jopa käsin, koska hengityskoneen tehot eivät enää riittäneet. Myös elvytysryhmä oli soitettu paikalle, mutta tila saatiin lopulta vakautettua, eikä aivovauriota ehtinyt syntyä. Poikamme taisteli siis elämästään nyt viimeisillä voimillaan.

Teho-osastolle päästyämme pyysimme heti hätäkastetta. Se on elämäni kamalin hetki, kun hengityskoneessa nukutettuna makaava turvoksissa oleva poikamme kastettiin, ettei hänen tarvitsisi kuolla ilman nimeä. Kastetilaisuus oli kuitenkin kaunis. Hoitajat toivat teho-osastolle pöydän, jossa oli valkoinen pöytäliina, kynttilä, kukka ja metallinen kastemalja. Sairaanhoitaja siunasi lapsemme, valeli hänen päälaelleen vettä ja lausui poikamme kauniin nimen jonka jälkeen Isimies kuivasi hänen päänsä valkoisella pitsireunaisella liinalla. Kastevesi pullotettiin meille muistoksi ja sitten hän ei ollut enää vain "POIKA". Hätäkasteen jälkeen hoitajat lauloivat Suojelusenkeli-virren ja rukoilimme yhdessä ääneen Isä meidän rukouksen. Sitten vain odotimme ECMO-ryhmän saapumista - sitä viimeistä oljenkortta, joka voisi vielä pelastaa poikamme. Saimme Isimiehen kanssa osaston vapaasta huoneesta sängyt, joissa saimme levätä ja nukkua hieman. Ne neljä tuntia olivat elämäni pisimmät tunnit. En voinut nukkua kuin pienissä pätkissä ja kelasin tasaisin väliajoin osaston käytävillä samalla kuullen L-murun seurantalaitteiden piippaavien hälytysäänien kantautuvan hänen huoneestaan. Halusin epätoivoisesti nähdä poikani, vaikka en voinutkaan auttaa häntä mitenkään. L-murun huone oli täynnä hoitajia ja lääkäreitä, jotka valvoivat poikaamme, että hän jaksaisi odottaa ryhmän saapumista. Kelasin välillä L-murun sängyn viereen ja yritin tulkita lääkäreiden ja hoitajien ilmeitä. He olivat kaikki vakavia, mutta vakuuttivat, että poika jaksaisi vielä taistella kunnes ECMO-ryhmä saapuisi paikalle. Katsoin elämästään taistelevaa poikaamme, mutta en uskaltanut koskettaa häntä. Hän näytti aivan liian hauraalta. Seurantalaitteet piippasivat ja vilkuttivat punaisia valojaan ja kelasin murtuneena huoneesta ulos. "Taistele rakas", kuiskasin pimeyteen, käperryin sänkyyni ja rukoilin, että hän selviää kunnes taas torkahdin uudelleen. Viimein kello viisi aamulla teho-osaston ovet aukesivat ja näin neljä punaisiin takkeihin pukeutunutta henkilöä kävelemässä määätietoisesti ovista sisään. Takeissa luki ECMO Centrum Karolinska ja he tulivat pelastamaan poikamme.

Leikkaus, jossa ECMO-laite kiinnitettiin L-muruun kesti kaksi tuntia. Vauvan kaulaan kiinnitettiin kaksi isoa kanyylia, joista toinen poisti veren L-murun kehosta ja toinen palautti sen hapetettuna ja ilman hiilidioksidia takaisin. Kone siis hoiti täysin L-murun keuhkojen toiminnan. Leikkauksen jälkeen ECMO-lääkäri tuli ja kertoi meille englanniksi vauvamme tilan olevan vakava, mutta vakaa ja että hoito toimii - poikamme hapettui jälleen normaalisti. Hän kertoi meille lisää ECMO-hoidosta, sen riskeistä ja, että nyt olisi aika tulla hyvästelemään poika ennen kun he lähtevät viemään häntä yksityiskoneellaan Tukholmaan Karolinska Institutettiin. Kelasin kädet täristen Isimiehen ja ECMO-lääkärin kanssa leikkaussaliksi muutetun teho-osaston ovelle ja parkaisin. Sitä näkyä en unohda koskaan. Poikamme makasi sängyssään liikkumattomana nukutettuna ja näin hänen kaulassaan olevat paksut veriletkut, L-murusta vuotaneen veren teho-osaston lattialla ja kuulin ECMO-laitteen tasaisen naksutuksen. Poikamme oli hengissä, mutta vain tuon naksahtelevan koneen varassa. Isimies työnsi minua lähemmäs poikaamme, mutta parkaisin uudestaan. En pystynyt menemään vauvamme lähelle ja huusin toivottomana. En voinut ymmärtää, miten meille voi käydä näin. Miksi me? Miksi meidän pieni viaton poika? Luulin, että maanantaina L-murun intubointi oli pahinta mitä hänelle voisi tapahtua, pahinta mitä joutuisimme kohtaamaan, mutta nyt hän makasi edessämme vakaassa mutta silti kriittisessä tilassa koneiden ympäröimänä ja minun pitäisi luovuttaa hänet vieraille ihmisille ja vielä eri maahan. Olimme murtuneita ja shokissa. Kuitenkin ECMO-tiimin, hoitajien ja Isimiehen tukemana pääsin vihdoin lapsemme sängyn vierelle ja uskalsin koskettaa häntä. Hänen ihonsa tuntui lämpimältä ja aivan yhtä pehmeältä kuin ennen, ja hän näytti pojaltamme, mutta hän ei hengittänyt enää vaan ECMO piti hänet hengissä. Lääkäri kertoi, että pojan väri on nyt parempi, hänen tilansa on stabiili ja ECMO-hoidon olevan äärimmäinen hoitomuoto ja aina potilaan viimeinen mahdollisuus, joten jos toivoa ei olisi, he eivät olisi täällä. Meillä oli siis toivoa, poikamme voi hyvin selvitä. Hyvästelimme poikamme, pappi siunasi hoitajan yöllä antaman hätäkasteen ja luovutimme hänet ECMO-tiimin hoitoon. Se päivä oli elämäni kamalin päivä, jonka muisteleminenkin tekee kipeää. L-murun kuolema oli lähellä, aivan liian lähellä, mutta onneksi hän jaksoi taistella!

L-muru oli Ruotsissa Karolinska Institutetissa 8 päivää ECMO IVA-osastolla, joista 6 päivää ECMO-hoidossa. Saapuessamme Karolinska Institutettiin, saimme kuulla, että poikamme tavallisen flunssaviruksen aiheuttama keuhkokuume on vakava ja erittäin sitkeä ja siksi ECMO-hoito tulisi kestämään vähintään 7-10 päivää. Tulehdus oli tehnyt keuhkoista niin jäykät, ettei keuhkot enää liikkuneet ollenkaan, vaikka hengityskone kuinka yritti puhaltaa niihin happea. L-murun keuhkot olivat kivettyneet, kuten eräs äiti kuvaili oman pienen ECMO-selviytyjän keuhkojen tilaa vastaavassa tilanteessa. Lupauksia toipumisesta ei annettu, mutta toivoa oli eikä sitä saanut menettää. Kuitenkin jo kolmantena ECMO-hoitopäivänä L-murun keuhkot alkoivat jälleen täyttyä ja vähitellen keuhkojen tilavuus kasvoi ja ECMO-hoitoa pystyttiin alkaa keventää. Ystävänpäivän aamuna saimme kuulla ECMO-teholle saapuessamme odotetun uutisen; ECMO-hoito tehosi, ja nyt L-murun keuhkot toimivat jälleen. Leikkaus, jossa ECMO:n kanyylit poistettiin L-murun kaulalta kesti kaksi tuntia ja kaikki meni hyvin. Poikamme selvisi. 

Nyt, kun kirjoitan tätä, juuri 1kk täyttänyt 50,5cm ja 3250g painava L-muru on taas Tampereen yliopistollisen sairaalan lasten teho-osastolla hoidossa, jonne hän siirtyi ECMO-lääkäreiden saattelemana Tukholmasta viime viikon torstaina. Hän on yllättänyt niin Ruotsin kuin Suomenkin lääkärit nopealla toipumisellaan, koska hän pääsi jo perjantaina, kolme päivää ECMO:sta irrottamisen jälkeen, pois hengityskoneesta ja hengittelee nyt itse hienosti paineistetun hengitysavun voimin. Keuhkoista irtoaa edelleen runsaasti limaa ja L-murulla on vieroitusoireita voimakkaista kipulääkkeistä, joita hän sai ECMO-hoidon aikana, mutta hän on täällä ja voi päivä päivältä paremmin. Saan siis olla edelleen kaiken pelon ja kauheuden jälkeen onnellinen, mutta juuri nyt hyvin väsynyt kahden lapsen äiti! Matka kotiin pääsyyn on vielä pitkä ja mahdolliset komplikaatiot pelottaa, mutta pahin on jo varmasti takana. Rakas poikamme selvisi ja pian perheemme on jälleen koossa! Nyt odotamme rauhassa L-murun toipumista rankasta taudista, ECMO:sta ja vieroitusoireista ja toivon, että pääsisimme pian siirtymään kotikaupunkimme sairaalaan, joka jälleen yksi askel lähempänä kotia. 


 

♥: Selina

maanantai 16. tammikuuta 2017

Rakas poikani,

kirjoitan sinulle tätä kirjettä, kun potkit vielä hetken vatsassani. On uskomaton tunne ajatella, että pian saan sinut ensimmäistä kertaa syliini, jolloin saan laskea pienet sormesi, pienet varpaasi ja hipaista pientä nenääsi. Haaveilimme sinusta pitkään ja aivan pian saamme tavata sinut. Olet unelmiemme täyttymys, meidän pieni poikamme - juuri sinä täydennät perheemme täydellisesti!

Raskausaika on ollut minulle rankka, mutta se on vain vahvistanut rakkauttani sinuun. Äiti rakastaa sinuakin jo nyt eniten maailmassa, aivan kuten siskoasi hänen potkiessa vatsassani ja juuri nyt tässä lähelläni. Rankan raskausajan aikana olen huomannut jälleen kuinka valtavasti ihania tukijoukkoja meillä täällä onkaan. He ovat rakas jokainen myös sinua varten ja odottavat sinua vähintäänkin yhtä paljon kuin minä, isäsi ja isosiskosi, joka on laskenut jo yli viikon päiviä, koska pääsee tapaamaan sinua ensimmäistä kertaa.


Raskausaikana olen huomannut, että pidät siitä, kun syön jäätelöä, potkit aina kun isäsi silittää vatsaani ja erityisesti silloin, kun kuulet isosiskosi äänen. Et pidä vispiläkoneen äänestä, kyykistelystä tai mukulakivistä äidin pyöriksen renkaiden alla. Rakastat pitkiä aamuja, jolloin oikein venyttelet vatsassani koetellen kylkiluideni kestävyyttä ja vatsani venyvyyttä. Viihdyt vatsassani enemmän oikealla puolella, jolloin minäkin tunnen sinut pienenä myttynä kyljessäni. Juuri siinä kohdassa pystyn parhaiten kuvittelemaan sinut tummatukkaisena pienenä poikana ihmettelemässä vatsani ulkopuolelta kantautuvia ääniä.

Täällä on kaikki valmista sinua varten. Sairaalalaukkuusi on pakattu isosiskosi valitsemat kotiutumisvaatteet, tutit ja unimusiikkia soittava pehmolelu. Nyt vain odotamme vielä hetken, mutta pian tapaamme, enkä malttaisi enää odottaa!

Rakas L-muru, äiti sinua rakastaa. Eniten maailmassa!

 

 

♥: äiti

 


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Talviodottajan unelma: merinovillaiset äitiysleggarit + Pietamon alekoodi

Vatsa kasvaa, vaatteet kiristää eikä mikään istu - tuttu juttu varmasti jokaiselle odottajalle! Talvi tuo raskausajan pukeutumiseen kuitenkin ihan omat haasteensa, koska varsinkin näin viimeisten viikkojen kunniaksi ainakin minun tekisi mieli vain istua kotona turpean olemukseni, supistusten ja hyrräävien hormonieni kanssa!


Rehellisesti sanottuna en ole satsannut tässäkään raskaudessa äitiysvaatteisiin. Pukeuduin ennen raskauttakin hyvin rennosti, vain leggareihin ja tunikoihin, ja olen jatkanut nyt raskausaikana samaa linjaa vaatekoon pysyessä reilusta 10 raskauskilosta huolimatta samana. Leggarit ovat kaikessa helppoudessaan varsin mainio vaate näin pyöriskäyttäjän näkökulmasta, mutta valitettavasti nyt talviaikaan kylmät. Sain ilokseni loppusyksystä Putiikki Pietamolta kiinnostavan yhteistyöehdotuksen, johon tartuin, koska arvostan kotimaista yrittäjyyttä, käsityötä ja Pietamon tuotteiden persoonallista tyyliä.


Pietamo on serkusten perustama tamperelainen kangaskauppa, jonka valikoimista voitte löytää upeita kankaita, ompelutarvikkeita, koruja sekä heidän itse suunnittelemia ja valmistamia vaatteita ja asusteita. Pietamo pyrkii suosimaan kankaissaan suomalaista suunnittelua ja valmistuksessa ekologisuutta ja eettisyyttä, mitä pidän suuressa arvossa. Minusta Pietamon tuotteissa on hienoa myös se, että he käyttävät kankaat viimeiseen palaan asti, eli ylijäämäpalat käytetään esimerkiksi pieniin asusteisiin - näin syntyy mahdollisimman vähän jätettä! Malliston vaatteet on myös mahdollista kustomoida asiakkaan toiveiden mukaisesti ja näin jokainen asiakas saa varmasti omanlaisen, persoonallisen ja täysin itselleen sopivan Pietamo-kokemuksen! 


Sain mahdollisuuden testata Pietamon legginsejä, joista kustomoitiin minulle ja masulleni sopiva odotusmalli. Talviodottajana valitsin lukuisista ihanista Pietamon kankaista ja kuoseista lopulta pitkän harkinnan jälkeen lämpimän kotimaisen merinovillan enkä pettynyt! Merinovillakangas tuntui käsin kosketellen pehmeältä, miellyttävältä ja lämpimältä ja olen varma, että se sopii myös monen muunkin uskollisen leggarifanin jalkoja lämmittämään. Äitiysleggareiden masutuubiosa on myös sopivan korkuinen, mutta yllättäen tarpeeksi napakka venyvästä villakankaasta huolimatta. Nämä leggarit ovat siis todellakin talviodottajan unelma! 

Saimme myös suunnitella A-murun kanssa ihanat rusetti-pipot, jotka ovat kenties yksi Pietamon suosituimmista tuotteista. A-muru vastasi värivalinnoista, kun taas minä äitinä valitsin lämpimät merinovillaiset vuorikankaat pipojen sisään kovempia pakkaspäiviä ajatellen. Pipot onnistuivat täydellisesti ja voitte varmasti kuvitella pienen prinsessamme onnen hänen saadessaan ensimmäistä kertaa päähänsä pipon, joka on hänen suunnittelemansa, sopii täydellisesti talvihaalariin ja on lisäksi samanlainen äidin pipon kanssa. Ensimmäinen yö nukuttiinkin uusi pipo päässä!


Pietamo antoi teitä lukijoita varten alekoodin, jonka ansiosta tekin saatte kokeilla Pietamon ihania legginsejä! Alekoodilla "äitikelaa" saatte - 15% alennuksen kaikista Pietamon oman malliston sekä kustomoiduista legginseistä. Ja pallomasut, huomaattehan, että kustomoiduissa legginseissä on mahdollista valita nyt myös odotusmalli. Alekoodi on voimassa sunnuntaihin 15.1 saakka, joten klikkaa itsesi ostoksille ihanaan ja inspiroivaan Pietamon nettikauppaan!


 

♥: Selina

 


Onko Putiikki Pietamon tuotteet Sinulle tuttuja?


*Kustomoidut äitiysleggarit ja pipot saatu Putiikki Pietamolta bloginäkyvyyttä vastaan.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Kuulumisia loppuraskauden kuplasta ja harmittelua

"Hei, mitäs tänne kuuluu?"

Tällainen kommentti kilahti blogin sähköpostiin jo hetki sitten, ja se sai ajatukseni jälleen tästä loppuraskauden kuplasta blogiin. Blogi on elellyt jälleen hiljaiseloa sensorin hälyttäessä jatkuvasti hypoja, minun iskiessä GlucaGen-piikkiä reiteen ja kiiruhtaen tarkistamaan vauvan vointia synnytysvastaanottoon - saisin hankkia synnärille jo kanta-asiakaskortin! Loppuraskaus on ollut hyvin raskasta aikaa ja siksi Bloggeri ei ole auennut, kännykkä on äänettömällä ja me olemme valmistautuneet hiljalleen tulevaan. Sairaalakassit on pakattu, samoin A-murun matkalaukku mummilan hoitopäiviä varten ja ne odottavat lähtöä vaatehuoneessa.

Minua harmittaa, suututtaa, hävettää ja kiukuttaa. Blogi oli minulle hurjan tärkeä harrastus, josta nautin ennen raskautta valtavasti ja nyt en ole pystynyt suunnitelmistani huolimatta kirjoittamaan läheskään niin paljon erilaisesta raskaudestamme kuin olisin halunnut - erilainen raskaus on haastanut kehoni täysin. Toki ymmärrän, että vauvan ja minun vointi menee blogin edelle, mutta olisihan se ollut raskauden jälkeen paljon mukavampi lukea blogista postauksia siitä mitä pakkasin sairaalakassiin, millaisia hankintoja teimme talvivauvallemme tai vaikka katsella kuvia kasvavasta vatsasta. Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen teistä jokaisesta lukijasta, jokaisesta kommentista ja viestistä mitä olen saanut hiljaiselostani huolimatta! En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun näen blogin tilastoista, että käytte täällä päivittäin kurkkaamassa onko blogi päivittynyt samalla, kun minä nukun kuola poskella raskausväsymystäni sängyn pohjalla!

Perheessämme eletään juuri nyt hyvin jännittäviä aikoja, kun sektioon on enää 1,5 viikkoa aikaa! A-muru tietää tarkalleen montako yötä vauvan syntymään on ja odottaa jo innoissaan pikkuveljeään. Ja jotta jännitystä ei olisi ollut riittämiin, minulla alkoi eilen kivuliaat supistukset, joita piirtyi runsaasti myös jälleen synnytysvastaanoton käyrillä maatessani. Saa nähdä kumpi tulee ensin, suunniteltu sektiopäivä vai vauva!

 

♥: Selina


maanantai 26. joulukuuta 2016

Matalia verensokereita, sairaalahoitoa ja joulu, joka sai sittenkin tulla

Jouluaatto tuli kuin tulikin yllättävän nopeasti ja samalla erilainen raskaus alkaa lähenemään loppuaan! Tuntuu hurjalta, että raskauden jäljellä olevat viikot pystyy laskemaan enää yhden käden sormin ja pian saamme tavata vatsassani kasvavan ja kylkiluitani jo melko kipeästikin potkivan pienen poikamme. Raskaus on ollut kuitenkin pettymyksekseni keholleni hyvin kuormittava, jonka ansiosta blogikin on hiljentynyt täysin. Jostain syystä kehoni ei jaksa pitää huolta meistä molemmista ja verensokerini käy edelleen aivan liian matalissa lukemissa aiheuttaen minulle harmeja. Luonnollisesti vauvan vointi huolestuttaa, mutta hän voi onneksi hyvin ja kasvaa ja kehittyy elimistöni ongelmista huolimatta hienosti.

Sain pari viikkoa sitten diabetespolilta käyttööni sensorin, joka mittasi verensokeriani käsivarteeni asennetun anturin kautta 10 minuutin välein ja se hälytti kauhukseni eräänä yönä poikkeuksellisen matalaa verensokeria. Oloni oli hutera ja heikko, enkä halunnut uskoa näytöllä näkyviä lukemia - verensokerini oli jo minulle ja vauvalle määriteltyjen rajojen mukaan vaarallisen matala, hieman päälle kaksi. Sain onneksi glukoosigeelin voimin sokerini nousemaan 3,5, joka on minulle määritelty  niin sanottu hypo-raja. Verensokeri kuitenkin laski pian uudelleen ja heräsin jälleen sensorin hälytysääniin. Olin neuvoton. Sairaalaan päästyäni tuomio oli tyly ja sain kuulla, että minut siirrettäisiin masuni kanssa kiireellisenä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan insulinoomaepäilyn vuoksi.


Taysin synnytysvastaanotossa sain kuulla vauvan voivan matalista sokereistani huolimatta hyvin. Hän on ultran mukaan pieni ja siro kooltaan, mutta lääkärin mukaan se ei edelleenkään johdu PEG-ravitsemuksestani tai toistuvista hypoglykemioista. Vauva liikkui paljon ja ultrassa näkyi myös vauvan tekevän paljon hengitysharjoituksia. Minut siirrettiin illalla synnytysvastaanotosta prenalle ja sieltä seuraavana päivänä toiselle osastolle jatkotutkimuksiin sisätautilääkärin valvovan silmän alle. Aluksi oli hyvin epäselvää tulenko pääsemään enää kotiin ennen synnytystä, mutta lopulta verikokeideni tulokset, uusi sensorointilaite ja levolla tasoittuneet verensokerini vakuutti lääkärini siitä, että pärjään kotona, jos noudatan tarkasti hänen ohjeitaan ja hakeudun ongelmatilanteissa takaisin hoitoon. Olin sairaalassa jälleen melkein viikon, jonka aikana tehtiin valtava määrä tutkimuksia, mutta valitettavasti insulinoomaa ei saatu täysin poissuljettua, koska kaikkia tutkimuksia ei voitu tehdä raskauden vuoksi. Itse en usko lainkaan insulinooman mahdollisuuteen, vaan ajatukseni on se, että haimani on vain raskauden vuoksi ylikuormittunut ja oireet helpottavat synnytyksen jälkeen.

Näiden viimeisten raskausviikkojen aikana verensokeriani valvoo uusi tarkempi sensori, FreeStyle Libre, johon minun on vain luotettava vauvan ja oma hyvinvointi. Libre on kuin onkin alun heittojen jälkeen toiminut kohdallani hyvin ja on helpotus, ettei minun tarvitse jatkuvasti mitata verensokeriani sormenpäät verillä, vaan saan skannattua kätevästi tulokset käsivarren sensorin avulla. Sain lisäksi vaarallisen mataliin sokereihin turvaksi GlucaGen-piikin jonka pistän, jos verensokerini laskee alle 3 ja kortisonilääkityksen ylläpitämään parempaa verensokeriatasoa. Vaikka verensokerini ovat olleet kotonakin edelleen matalia, koen että olemme turvassa.
 

Kotiutuessani sairaalasta, jouluvalmistelut olivat jo hyvällä mallilla. A-murun papan valitsema joulukuusi, joka koristeltiin aatonaattona, odotti ulkona,  Isimies teki joulusiivoukset ja onneksi kaikki joululahjatkin oli jo paketoitu ennen sairaalaan joutumistani. Tänä vuonna joulu olisi ollut perheellemme muutenkin erilainen, koska vietimme nyt viimeistä kertaa joulua kolmihenkisenä perheenä. Vietimme tänä vuonna joulua myös poikkeuksellisesti kotona ihan oman perheen kesken sairaalasta annetun lepokäskyn vuoksi. A-muru sai onneksi maistaa myös sitä tavallista joulua molempien isovanhempiensa seurassa, kun he kävivät aattona ja joulupäivänä tekemässä perhejoulustamme entistä täydellisemmän. Niin ja jos ihan rehellisiä ollaan, jouluaattoilta vain oman pienen perheeni seurassa oli mielettömän ihana! Saa nähdä maltammeko ensi jouluna tehdä sitä perinteistä mummolakierrosta ollenkaan.

Vaikka joulukuu onkin ollut tunteiden ja elimistön vuoristorataa, sairaalaa ja välillä pelkoakin, niin joulu sai sittenkin tulla!


 

♥: Selina

 


Miten teidän joulunvietto on sujunut?

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Isosiskoksi leikki-ikäisenä + By Pinjan alekoodi

 "Äiti, mikä sun masua oikein vaivaa?", kuulin silloin vielä  kolmevuotiaan tyttäremme kysyvän minulta viime kesänä helteisenä aamupäivänä. Samalla tunsin pienen käden taputtavan turvonnutta vatsaani ja hän jatkoi; "Onko äiti siellä vauva, vai oletko vain syönyt liikaa?". Olin hetken hiljaa ja mietin mitä sanoisin tyttärellemme, jonka toive pikkusisaruksesta oli viimein toteutumassa, mutta silloin vatsassani ei ollut turvotuksen lisäksi kuin pieni hento ihmisen alku ja mieleni oli edelleen täynnä pelkoja - oli liian aikaista kertoa. Katsoin A-murua silmiin, silitin hellästi hänen poskeaan ja sanoin hänelle, että kerron varmasti heti, kun äidin vatsassa on potkiva vauva - enkä edes valehdellut, koska tunsin ensimmäiset hyvin hennot liikkeet jo pian keskustelumme jälkeen. 


Perheeseemme on ihan pian syntymässä toinen lapsi ja A-murusta on tulossa isosisko. Mitä A-muru sitten ajattelee tulevasta isosiskon pestistä, itkevästä ja ehkä jopa huutavasta, varmasti äidin ajan vievästä, kakkaavasta, pissaavasta ja puklaavasta pikkuveljestä?


"Mä voisin sitä sitä sitten kävelyttää. Isi kävelyttäisi samalla koiria, kun minä lykkään rattaita. Sitten jättäisin vauvan vielä lepäämään ja hoitaisin sitä. Mä hoitaisin sitä sylkyssä ja sitten, kun pikkuveli osaa kävellä, voisimme leikkiä. Sitten voisin pestä sen hampaat, kun sille kasvaa yksi tai kaksi hammasta. Siksi vauvat syö vain pehmeää ruokaa äiti!"


Kun kerroimme A-murulle tulevasta vauvasta, olimme hetkeä aiemmin käyneet kontrolliultrassa ihastelemassa vielä silloin pikkuruista talvivauvaamme. Esikoisen ottaminen mukaan odotukseen tuntui peloistani huolimatta lopulta hyvin luontevalta, koska hän on toivonut pikkusisarusta jo pitkään, mutta ennen kuin paljastimme turvonneessa vatsassani kasvavan salaisuuden neljävuotiaalle, halusin ylittää pelkoineni kaikki mahdolliset riskirajat ja päästä turvallisesti toiselle kolmannekselle, vaikka toisaalta A-muru osasikin ehkä jo aavistaakin äidin turvonneen masun todellisen syyn jo sinä kesäisenä hellepäivänä. A-muru oli luonnollisesti uutisesta hurjan iloinen hypistellessään pikkusisaruksen ensimmäisiä mustavalkoisia ultraäänikuvia ja kysellessään onko vauva tyttö vai poika -"Minusta tulee isosisko ja äidin masussa on ihan oikea vauva!"


Olemme ottaneet A-murun mukaan pikkuveljen odotukseen kertomalla hänelle aluksi minkä kokoinen vauva on ja näyttämällä hänelle ultraäänikuvia. A-muru on ollut alusta asti hurjan kiinnostunut vauvasta ja kysyy edelleen lähes päivittäin, onko pikkuveli kasvanut jo näääääääääääääääääääin isoksi, samalla näyttäen käsillään erikokoisia ja välillä hurjiakin mittoja, joiden ansiosta vauvan todelliset mittasuhteet paisuvat jo jättiläiskokoon! Hän myös juttelee pikkuveljelle, laulaa ja näyttää jopa iPadilta lastenohjelmia masulle. Pikkuveli kuulemma pitää lastenohjelmien musiikista, enkä epäile sitä yhtään saamistani potkusta päätellen! Todellisemman vatsassa elävästä pikkuveljestä taisi kuitenkin tehdä se, kun otimme A-murun mukaan yhteen ultraäänitutkimukseen ja kun hän sai osallistua vauvan nimen päättämiseen.





Olen huomannut tämän raskauden aikana paljon muutoksia A-murussa. Hän on edelleen se äidin pieni herkkä, reipas ja helposti innostuva tyttö, mutta samalla kasvanut silmissäni hurjasti näiden kuukausien aikana. Olen huomannut myös negatiivisia asioita, kuten uhman uudelleen tulemisen ja erilaisen huomioinhakuisuuden, jonka yhdistän selvästi tulevaan vauvaan - onhan tämä hänellekin iso muutos! Isosiskoksi tuleminen on suuri muutos leikki-ikäiselle ja siksi olenkin halunnut tuoda A-murun elämään paljon niitä turvallisia ja yhteisiä asioita, jotka eivät muutu, vaikka vauva tuleekin muuttamaan tähänastista arkeamme suuresti. Toivon A-murun tietävän, että vaikka vauvan syntymä muuttaa paljon, rakkaus häntä kohtaan ei muutu. Toivon, että hän on kokenut ehkä vähän raskaankin raskausajan aikana ja kokee myös vauvan synnyttyä olevansa aivan yhtä rakastettu kuin ennen, mutta on silti samalla se mustasukkainen kiukutteleva ja välillä tuhmuuksiakin tekevä leikki-ikäinen aivan kuten hänen kuuluukin!


Kuten ehkä huomasitte, postauksen kuvissa vilahtelee minun ja A-murun upeat By Pinjan silikoniset imetyskorut A-murun valitsemissa väreissä. Ilokseni sain mahdollisuuden antaa teille alekoodin, jonka ansiosta tekin voitte tilata näitä upeita silikonisia imetyskoruja -15% alennuksella aina keskiviikkoon asti! 


Talvivauvan synnyttyä en malta odottaa, että pääsen kokemaan ihania imetyshetkiä hänen ja näiden kauniiden By Pinja-imetyskorujen parissa. Pidän hyvin tärkeänä, että By Pinjalla on oma mallisto myös lapselle, jonka kautta myös lapsi pääsee mukaan äidin ja vauvan imetyshetkiin ja parhaimmassa tapauksessa hän kokee yhteenkuuluvuutta saadessaan samanlaisen korun vauvaa varten kuin äiti! Upeaa!


♥: Selina




*By Pinja imetyskorut ja alekoodi saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Oot niin ihana -vauvakirja

Tiedätkö tunteen, kun joku asia on vaan niin IHANA, että se on pakko saada? Näin minulle kävi nähdessäni ensimmäistä kertaa Oot niin ihana-vauvakirjan!

Olen rakastanut alakouluikäisestä asti erilaisten ystäväkirjojen täyttämistä, joten voitte kuvitella riemuni saadessani käsiini A-murun isomummun ristiäislahjaksi ostaman vauvakirjan - sitä täytettiinkin heti kastejuhlien päätyttyä yömyöhään saakka! Siksi ihan vain rakkaudestani ystävä- ja vauvakirjoihin A-murulla on peräti kolme vauvakirjaa, jotka ovat saaneet täytettä näiden neljän vuoden aikana jopa lisäsivujen verran. Vauvakirjat ovat kuitenkin olleet jo vuosia niin sisällöltään kuin graafiselta ilmeeltään hyvin samanlaisia, mutta ONNEKSI tähän tuli muutos, kun moderni, täysin kotimainen, rohkeasti erilainen, raikas, visuaalinen ja yksinkertaisesti IHANA Oot niin ihana yhteisöllinen vauvakirja näki päivänvalon!

Oot niin ihana vauvakirja on täysin uudenlainen vauvakirja, joka on koottu yhdessä käyttäjien kanssa ja siksi se sopii aivan kaikille! Sen kansiorakenne kätkee sisäänsä 40 upeaa täytettävää sivua ja mahdollisuuden lisätä sivuja tai vaikka muovitaskuja muistoille, onnittelukorteille ja ensimmäisille piirustuksille. Juuri siksi jokainen Oot niin ihana vauvakirja onkin uniikki - täyttäjänsä näköinen. Ihanaa tässä vauvakirjassa on myös vauvakirjan mukana tuleva vahva laatikko, joka kätkee sisäänsä paitsi persoonallisen vauvakirjan, mutta myös roppakaupalla muistoja vaikkapa pienen pienestä sairaalarannekkeesta ensimmäiseen hiustupsuun asti. Vaikka Oot niin ihana -vauvakirja onkin ilmeeltään ja ulkoasultaan moderni ja erilainen, se sisältää myös perinteisen vauvakirjan piirteet täytettävine kuukausisivuineen, virstanpylväineen ja ensimmäisten hampaiden puhkeamisineen.


Tutkiessani ensimmäistä kertaa talvivauvamme tulevaa vauvakirjaa, sormeni aivan syyhysivät halusta päästä täyttämään sitä heti, mutta koska kyseessä on Oot niin ihana -vauvakirja, sain siihen mahdollisuuden odotus-sivun kautta! Onneksi pikkuveli on pian täällä, niin pääsen kirjaamaan tähän ihanaan vauvakirjaan kaikki tärkeät ehkä hektisenkin vauvavuoden muistot, virstanpylväät ja hassut tapaukset. Luulen kuitenkin, että nyt joudun tilaamaan samanlaisen vauvakirjan myös A-murulle - on tää vaan niin  IHANA!


Vinkkejä vauvakirjan täyttämiseen löydät tästä ja voit tilata Oot niin ihana -tuotteita tästä. Oot niin ihana löytyy myös Instagramista!

 

 

♥: Selina




Onko sinulla tallessa sinun vauvakirjasi ja oletko täyttänyt lapsellesi vauvakirjaa?

*Oot niin ihana -vauvakirja ja neuvolakorttikotelo saatu bloginäkyvyyttä vastaan.