perjantai 21. heinäkuuta 2017

Miten minä voin ja kuulumisiani - minulle kuuluu jo hyvää!

Minulta on moneen otteeseen kysytty niin siviilissä kuin täällä blogimaailmassa, mitä sinulle kuuluu? Vastaan joka kerta lähes samalla tavalla; Vauva on ihana, hymyilee ja nauraa sekä kasvaa hurjaa vauhtia. Esikoinen on reipas isosisko, joka elelee täydestä sydämestään prinsessavaihetta ja mies on pitkällä ansaitulla kesälomalla. Meille kuuluu siis hyvää! Sitähän minulta kysyttiin, vai? No siis äitiys ja perhe-elämä, olen hukkunut siihen, ja juuri siksi ajattelin pyhittää tämän postauksen kokonaan kertoakseni teille kysyjille kuulumiseni ja sen miten voin.

Sairastumisestani tulee syksyllä täyteen 14 vuotta - neljätoista, mihin tämä aika kuluu?! Vaikka nämä vuodet ovat olleet raskaita sairauden heikentäessä kehossani pala palalta tärkeitä toimintoja, kehoni on kuitenkin antanut minulle kaksi upeaa lasta. Kuinka sitten voin toisen ja rankan raskauden sekä L-murun sairastumisen jälkeen? Niin ensimmäinen kuin toinenkin raskaus alkoi lääkelistan siivouksella, jolloin kaikki raskautta ja imetystä haittaavat lääkkeet purettiin pois. Yleistyneen dystoniani hoidossa tärkeimmässä asemassa on intensiivinen fysioterapia, mutta myös lääkehoito. Ennen raskautta minulla oli käytössäni Levodopa-lääkitys, joka helpotti jalkojeni spastisuutta ja vähensi dystoniakramppeja. Huomasin noin kuukausi Levodopa-lääkkeen purun jälkeen kehossani muutoksia. Jalkani alkoivat jäykistyä jälleen ja ns. säpsähtelykramppeja alkoi esiintyä enemmän. Tiesin kuitenkin kokemuksesta, että raskaus ja myöhemmin imetys tulee helpottamaan oireitani hormonaalisesti, joten toivon, että se maaginen plussa tulisi mahdollisimman nopeasti - ja tulihan se.
Raskaushormonien on todettu helpottavan monen neurologista sairautta sairastavien oireita. Olen kuullut MS-tautia sairastavilta äideiltä, että raskausaika on ollut heille monella tapaa upeaa aikaa, mutta myös sairauden kannalta - sairauden oireet lieventyvät raskauden aikana ja näin kävi myös minulle. Koin molemmissa raskauksissa, että dystoniaoireeni helpottuivat ja krampit vähenivät selvästi. Kuitenkin nyt kuusi kuukautta synnytyksen jälkeen dystoniaoireisto tekee paluuta ja niskaani on alkanut tulla valtavasti nykinöitä ja kramppeja, jotka pahentuvat levossa tai silloin, kun pysähdyn. Liike ja touhuaminen selvästi helpottaa oireita, onhan dystonia aivoperäinen liikehäiriö, joten yritän nykinöiden ja kramppien alkaessa liikuttaa niskaani ja käännellä päätäni krampin vastaisesti. Nykinät ja krampit ovat levinneet myös käsieni alueelle ja jalkoihin, mutta onneksi ne toimivat yhtä hyvin - tai huonosti - kuin aiemminkin. Iltaisin myös nieleminen on tullut vaikeammaksi ja joskus jopa puhuminen tekee kipeää, jolloin äänikin tuntuu käheämmältä. Imetyksen vuoksi Levodopa-lääkitys ja blefarospasmiin liittyvä botuliini pistoshoito ovat edelleen tauolla, mutta koen vielä pärjääväni näiden oireiden kanssa.

Sain juuri neurologiltani lisäaikaa imetyksen lopettamiseen syksyyn asti, mutta minusta tuntuu vahvasti siltä, etten ole valmis lopettamaan alle vuoden ikäisen vauvan imetystä, vaan tulen jatkamaan sitä ainakin siihen asti, kun L täyttää vuoden - jos oireet sen suinkin sallivat. Neurologini ei osannut arvioida kuinka pahaksi oireeni voivat vielä muuttua, mutta olen kuullut, että yleensä neurologisen sairauden pahenemisvaihe alkaa 2-4 kuukautta synnytyksen jälkeen, ja nyt kohdallani kuukausia on kulunut jo enemmän, joten uskon ja toivon, että voisin jatkaa imetystä vielä pitkään. Haluan painottaa, etten tietoisesti tee tässä itselleni hallaa kieltäytymällä lääkehoidosta, mutta koska dystoniaan käytettävä lääkehoito vain lievittää oireita, ei paranna sitä, koen voivani siirtää asiaa vielä vähän. Onneksi Levodopan hoitovaste oli hyvä ennen raskautta, joten uskallan luottaa siihen, että oireet helpottuvat nopeasti, kun uusi hoitotaso löytyy lääkityksen aloittamisen jälkeen. Niin ja se imetys...(seuraa imetyshehkutusta!) En tiedä mitään ihanampaa kuin rinnalle nukahtava vauva, jonka äidinmaidosta pulskistuneella poskella näkyy maitovana, ja joka nukkuu sikeästi maitokoomaansa pois - tämä kaikki on siis sen arvoista!


Miten voin sitten henkisesti? L-murun sairastuminen jätti valtavan syvät arvet mieleeni ja olen edelleen hyvin väsynyt ja jotenkin lukossa. Olen hakenut apua ja saanut sitä. Minulla on diagnosoitu PTSD ja psykoterapia alkaa ensi kuussa. Olen ollut ennenkin terapiassa sairastamieni vakavien masennusten vuoksi, mutta tällä kertaa minua jännittää hurjasti terapian aloittaminen, koska ennen minulla oli "vain" masennusta ja nyt selkeästi oireita, joita en voi mitenkään selittää järjellä. Heräsin eräänä yönä painajaiseen, jossa kaikki toistui, pieni vauvani sairastui uudelleen. Herätessäni hysteerisenä sydämeni hakkasi, kuulin hälytyslaitteiden piippauksen ja haistoin selvästi Karolinskan ECMO-teholla käytetyn käsidesin, vaikka olin omassa kodissani ja sängyssäni Isimiehen vieressä. Aluksi ajattelin, että näen vain unta, mutta sitten ymmärsin, että olinkin täysin hereillä. En ole koskaan kokenut vastaavaa. Oli hyvin hämmentävää kuulla, kokea ja haistaa aivan järjenvastaisia asioita, mutta olen yrittänyt ymmärtää, että kaikki johtui vain siitä, että olen vieläkin rikki. Lääkärini sanoi tämänkaltaisten dissosiatiivisten kohtausten kuuluvan PTSD:n oireisiin ja uskon ja toivon, että terapian avulla minun tyhjä olo, pelot ja nämä kohtaukset loppuvat kokonaan. Minulla on valtavan ihana tukiverkosto, joka koostuu perheestä ja ystävistä, ja tiedän, että he varmasti kuuntelisivat, jos kykenisin heille kertomaan, kuinka paha olla minulla välillä on. Sitä vain vaistomaisesti suojelee läheisiään omilta ajatuksilta ja siksi täysin ulkopuolinen henkilö onkin paras vaihtoehto tämän järkyttävän kokemuksen käsittelemiseksi. Tiedän, että lopulta pelkkä aikakin voisi parantaa minut, mutta koen ulkopuolisen ammattiauttajan parhaaksi keinoksi saamaan minut jälleen ehjäksi - niin ja olemaan parempi ja läsnäolevampi äiti lapsilleni.

Hieman sairaampien kuulumisten jälkeen sitä normaalia elämää; Olen leiponut kesän aikana monta täytekakkua isoihin ja pieniin juhliin, istunut vilttiin kääriytyneenä yömyöhään terassilla nauttien ehkä viileästä, mutta silti kauniista Suomen kesästä. Olen myrkyttänyt rikkaruohoja ja samalla vahingossa tappanut myrkylläni pieniä osia naapurinkin nurmikosta - kiitos ymmärtäväisten naapureiden, tästä selvittiin anteeksipyynnöllä! Olen silittänyt, tehnyt vauvan soseita, säilönyt kesän makuja pakkaseen, kiukutellut, nauranut ja itkenyt. Olen istuttanut kesäkukkia, seurannut kuinka keväällä A-murun kanssa istutetut salaattiviljelmät tuottavat nyt satoa ja kukat kukkivat. Olen nauttinut sateisina päivinä sateen ropinasta ja aurinkoisina päivinä auringosta, elänyt hetkessä. Olen tässä, elän ja hengitän - minulle kuuluu jo hyvää! Kiitos, että kysyitte!

  

♥: Selina



Mitä Sinulle kuuluu?

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Olet tänään 6kk

Katson sinua, ja kun katseemme kohtaavat hymyilet. Sädehtivä hymysi ulottuu aina silmiisi asti ja oikeaan poskeesi muodostuu pieni hymykuoppa. Kiljaiset ja kiherrät kuin varmistaaksesi, että olen huomannut sinut ja hymysi muuttuu nauruksi. Kosketan hellästi sileää pyöreää poskeasi ja käännät vielä hetken hampaattoman suusi välittömästi kohti poskeasi sivelevää sormeani. Suustasi valuu kuolaa kädelleni ja näen turvonneessa alaikenessä kaksi hentoa hampaan varjoa - ei ihme, että ikeniäsi kutittaa ja olet kiukkuinen! Nostan sinut syliini ja kuiskaan; "Äiti sinua rakastaa eniten maailmassa.", kuten teen lukemattomia kertoja päivässä. Silitän ihanan punertavia hiuksiasi ja suukotan otsaasi, "Sinua rakastan.", huokaisen ja suukotan sinua uudelleen. Onnea reipas, ihana ja valtavan rakas L 6kk!
 




NEUVOLAKUULUMISET:
8615g / 65,6cm / 47,1cm

"Suloinen hymypoika. Paljon juttelee. Kasvaa hienosti. Vatsalleen kääntyy, pyörii, varaa jaloille ja suoristetuille käsille. Nukkuu vaihtelevasti yöllä. Hampaita luultavasti teettelee."

Olet kirinyt kasvua niin vauvapolin lääkärin kuin neuvolaseurannan mukaan valtavan upeasti, mutta kasvat pituutta edelleen hieman huonommin omalla miinuskäyrälläsi, jonka vuoksi käymme kasvukontrollissa ensi kuussa. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, koska kasvusi pysähtyi kokonaan rankan taudin vuoksi. Kehityksesi on hienoa ja täysin ikätasoista - tai jopa edellä -, joten vauvapolilla seuraava kontrolli onkin sitten vasta, kun täytät vuoden!


ILOT: Vatsallaan olo ja pyöriminen ovat edelleen sinun suosikkipuuhiasi, etkä malttaisi olla selällään hetkeäkään. Nauraaräkätät myös kukkuu-leikeille sekä isosiskon hassutteluille.
 
HARMIT: Pukeminen - se on sinusta kamalinta ikinä! Olet haastanut minut ja isin myös vaipanvaihdossa, koska et malttaisi millään pysyä selällään, vaan kierähdät alta aikayksikön vatsallesi vaippa vain toisesta reunasta kiinni. Kutiavat ikenet ovat myös hieman aiheuttaneet haasteita ja harmeja, ja yritätkin syödä ja purra ihan kaikkea.


OSAAT: Pyöriä, nousta vatsalla maaten suorille käsivarsille ja liikkua kellonviisarina. Harjoittelet kovasti myös ryömimistä ja nostelet äidin kauhuksi jo pyllyäsikin ilmaan ja vedät jalkoja vatsaa kohti kuin harjoitellaksesi konttausasentoa. Toivottavasti maltat vielä hetken, että äiti ehtii huoltaa pyörätuolinsa pysyäkseen perässäsi! Sylissä vääntäydyt aina istuma-asentoon ja osaatkin istua jo pieniä hetkiä. Istumaluvan saatuamme olet saanut istua jo syöttötuolissa. Jokeltelet, kiljahtelet ja seurustelet - olet valloittavan suloinen poika suurine sinisine silminesi!

MUUTA: Olet maistellut erilaisia soseita ja rintamaidon lisäksi syöt kaksi kertaa päivässä puuroa hedelmä- tai marjasoseella ja kasvisoseita. Pian saat kasvissoseen lisäksi lihaa ja kalaa tukemaan pituuskasvuasi. Olet alkanut kiinteiden aloittamisen jälkeen hieman vähentämään rinnalla oloa, mutta rintamaito maistuu silti aina ennen soseita. Liberon kolmosia kuluu edelleen tasaiseen tahtiin ja vaatekokosi on 62/68cm. Yöunet ovat onneksi hieman rauhoittuneet vaikkakin ovat edelleen hyvin vaihtelevat ja heräät 1-4 kertaa yössä. Meidän pieni suuri ihme!


 

♥: Selina

 


sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Ihana Vaavisänky

*Yhteistyössä Vaavisänky. Vaavisänky saatu vuokralle bloginäkyvyyttä vastaan.

Jälleen yksi asia L-murun vauvavuodessa on ohi - tai on ollut jo hetken aikaa. Siitä on kohta kuukausi, kun pakkasimme ihanan, tärkeän ja vauva-arkemme pelastaneen Vaavisängyn takaisin laatikkoon ja lähetimme sen matkaan. Kiitos Vaavisänky vauva-arkemme pelastamisesta!

Vastasyntynyt nukkuu suurimman osan ajasta ja ainakin minä halusin pysytellä mahdollisimman lähellä nukkuvaa vauvaa. A-muru nukkui aikanaan päiväunia sisällä vaunuissa, koska ulkona nukkumisesta ei yksinkertaisesti tullut mitään ja vauva suorastaan hukkui isoon pinnasänkyyn. Silloin muista vaihtoehdoista tietämättömänä en innostunut hintavan puisen ensisängyn ostamisesta, joka olisi vienyt hurjasti tilaa silloisessa ahtaassa vuokrakolmiossamme. Toki olisin voinut askarrella äitiyspakkauslaatikosta ensisängyn vauvalle niin silloin kuin nytkin, mutta ison pahvilaatikkosängyn kuljettaminen kelaten ei olisi onnistunut ja maksanut lopulta vaivaa. Tilanne oli kodin koon suhteen nyt parempi, mutta nykyisen kotimme kaksikerroksisuus on tuonut enemmän haasteita vauva-arkeemme kuin pieni vuokrakolmiomme neljä vuotta sitten. Meidän makuuhuone sijaitsee yläkerrassa, jossa on luonnollisesti myös vauvan pinnasänky ja ajatus väsyään huutavan vauvan kuljettamisesta monta kertaa päivässä pyörishissillä yläkertaa nukkumaan ei lämmittänyt. Siksi aloin etsimään pyörillä kulkevaa kevyttä ja pyörätuolille sopivaa ensisänkyä - hinnalla millä hyvänsä!


Törmäsin Vaavisänkyyn ensimmäistä kertaa Instagramissa, kun L-muru potki vielä vatsassani. Mielestäni  Vaavisängyn idea on huikea vauvatarvikeviidakossa luottokorttinsa kanssa pyöriville vanhemmille - kaikkea ei tarvitse aina ostaa omaksi, vaan voi vuokrata! Vaavisänky on vuokrattava ensisänky, joka helpottaa vanhempien arkea uuden pienen tulokkaan kanssa, koska kevyt ja ketterä pyörillä kulkeva metallisänky kulkee helposti mukana. Otin yhteyttä yritykseen tiedustellakseni sängyn renkaiden liikkuvuutta erilaisilla pinnoilla pyörätuolista työnnettynä ja suureksi yllätyksekseni sain kuulla heillä olevan myös matalampi malli, joka sopii korkeutensa puolesta erinomaisesti pyörätuolikäyttäjille - vau! Minusta on upeaa, että tällainenkin asia oltiin osattu ottaa huomioon.

Vaavisänky oli meillä ahkerassa käytössä vastasyntyneestä viisikuiseksi saakka. Aluksi L-muru nukkui niin yö- kuin päiväunia Vaavisängyssä, jonka parkkeerasin päivisin olohuoneeseen ja öisin sänkymme viereen. Tuntui ihanalta saada pitää L-muru aina lähellä ja se helpotti myös jokapäiväistä arkeamme rankan ECMO-reissun jälkeen kovastikin läheisyyttä kaipaavan vauvan kanssa. Meillä ollut matalampi Vaavisänky oli minulle ergonominen käyttää. Niin vauvan siirtelyt kuin sängyn liikuttelu oli vaivatonta pyöriksessä istuen. Pidin myös Vaavisängyn tukevasta metallirungosta sen käytännöllisyyden ja hygieenisyyden vuoksi - kaaripuklut puhdistuivat sängyn metallipinnoilta helposti vain rätillä pyyhkien. Koska meillä on ahkera pikkuhoitaja, A-muru, jännitin aluksi kaatuisiko Vaavisänky liian innokkaan hoitajan kurkkiessa sänkyyn, mutta pelko osoittautui turhaksi sängyn vankan ja tukevan metallirungon ansioista.


Meillä Vaavisänky palveli vauvan ensimmäiset viisi kuukautta erinomaisesti, enkä voi kuin suositella Vaavisängyn vuokraamista kaikille! Ensisängyn vuokraaminen säästää aikaa ja vaivaa, koska ensisängyn käyttöikä on hyvin lyhyt, jonka jälkeen sitä ei tarvitse alkaa varastoimaan kotona tai myymään. Vuokrattava Vaavisänky säästää myös luontoa, koska vuokraamisen lisäksi sekä pakkaus- ja muiden materiaalien kierrätettävyyden ansiosta tuotteen hiilijalanjälki on varmasti pienempi kuin myytävillä ensisängyillä. Saimme siis palauttaa kuukausi sitten ilolla Vaavisängyn seuraavaa käyttäjää varten ja minua hymyilytti ajatus siitä millainen suloinen pieni ihme saakaan nauttia elämänsä ensimmäiset kuukaudet turvallisista unista vanhempiensa lähellä omassa vuokrattavassa Vaavisängyssään!



♥: Selina

 

torstai 13. heinäkuuta 2017

Ne vauvavuoden unohdetut

L-murun vauvavuosi on saavuttanut kohta puolivälin ja hiljalleen vauva-arkemme on päässyt rankan alun jälkeen tasaiseen vaiheeseen, jota ainakin minä odotin jo kovasti. Vauva-arkemme ei kuitenkaan ole enää rauhallista vauvan tuoksun nuuhkuttamista, vaan se sisältää kiljuvan, joka paikkaan tarraavan ja kuolaavan (kohta) puolivuotiaan edesottamuksia ja uusien taitojen opettelua. On kuitenkin muutamia asioita, joita en vauvavuodesta muistanut - ne vauvavuoden unohdetut - tai oikeastaan asioita, jotka ovat ehkä jopa lohdullisesti pyyhkiytyneet pois mielestäni...

1. Kiinteiden aloittamisen tuska...niin ja se tuskan jälkeinen pa*ka. Se tunne, kun olet ensin saanut tuudittautua siihen ajatukseen, että vauva kasvaa upeasti ihan vain imetyksen tai tuttipullon voimin, huomaat yhtäkkiä, että kotoa pitäisikin löytyä erinäisiä ruokailun apuvälineitä vielä mahdollisesti hampaattoman kaverin ruokkimiseen - niin ja tietenkin jotain ruokaa! Mistä sitten aloittaisi? Kasvis- vai hedelmäsoseista, perustaisiko oman Luomu-sosetehtaan vai ostaisiko kaupan lasipurkkiversioita? Sitten nettiä selatessa kasvoille iskee suositukset monipuolisesta maistelusta jo nelikuisesta lähtien, kotimaisten viljojen ikäsuosituksista, erinäisistä allergiatutkimuksista ja parin klikkauksen takaa silmille hyppääkin jo muoti-ilmiöksi noussut sormiruokailu! Kaiken lisäksi uusien ruokien maistatuksen jälkeen sitä muuttuu huomaamattaan täysin vainoharhaiseksi; Apua, mistähän tuo näppy johtuu? Oliko se siinä eilen, kun maistelimme ensimmäistä kertaa mangoa? Johtuukohan jokailtaiset itkut kaurapuurosta vai ihan vaan hulinoista? Kyllä pelkkä imetys oli helppoa sanon minä - samoin sen maitokakkavaipan vaihto verrattuna vaipan nykyiseen sisältöön koostumuksineen ja hajuineen!

2. Väärä aika ja TODELLA väärä paikka herkkäunisen vauvan vanhemmille! Kuulostaako tutulta; Olet saanut vauvan vihdoin nukahtamaan ja katsot tyytyväisenä elämäsi upeinta luomusta miettien samalla olenko minä tosiaan saanut hänet aikaan. Vauva nukkuu suu supussa, ehkä imien tuttia tai peukaloaan ja aivan herkistyt, kun mieleesi palautuu muistot ensikohtaamisestanne ja se kuinka hän vielä hetki sitten potki vatsassasi. SITTEN puhelin soi, ja sinulle yritetään myydä upeana hyvän asiakkaan etuna jo kolmatta kertaa Anna-lehteä saman viikon aikana ja sängystä alkaa kuulumaan pienen kätinän jälkeen lohdutonta itkua...voi itku! Tähän ei kännykän sulkeminen auta, koska sama pätee ovikelloon, haukkuviin minikoiriin, metelöivään esikoiseen ja lattialle putoavaan maitolasiin.


3. NiPa, MaPa, OPa ja mitä näitä nyt on. Vauvat tuntuvat olevan valtavan taitavia kakkaamaan kaikkialle muualle kuin vaippaan. Kakkaa saattaa löytyä niskasta (NiPa), mahasta (MaPa) ja meidän tapauksessa jopa olkapäästä (OPa)! Niin ja näitä eri kakan versioita seuraa tietenkin mieletön liotusoperaatio, koska maitokakka ei tahdo irrota vaatteista, ellei niitä nakkaa viipymättä pesukoneeseen - eikä välttämättä silloinkaan! Täysin rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että olen kerran jos toisenkin pessyt koneessa vain pari kakkaista lempparibodya siinä pelossa, ettei edes yön yli liottaminen ja sappisaippua pese kakkatahraa puhtaaksi.

4. No ne äitijutut (miehet silmät kiinni!) Onko sulla alkanut jo kuukautiset? Millaista kakkaa teillä tulee? (Huom! Pakko mainita, että tarkoitamme vauvoja!), Mikä ehkäisy teillä on käytössä? Miten olet palautunut synnytyksestä? Onko sinulla erkauma? Vauvan puklut, kakka-analyysit ja muut eritteet sopivat mainiosti jopa kahvipöytää - mikään ei ole liian pyhää äitipiireissä!

5. Siis hei, Gugguu, Blaa, Molo, POP.  Tämä ei ole koodikieltä, vaan puhumme nyt useimpien kotiäitien isommasta menoerästä, merkkivaatteista, jotka äiti-ihmiset suorastaan repivät oli aleaika tai ei toistensa käsistä, ja joista isit eivät sitten ymmärrä yhtikäs mitään! Voin sanoa rehellisesti olevani täysin noviisi, kun puhutaan lasten merkkivaatteista, mutta myönnettäköön, että olen pari kertaa maksanut 10€ posteineen käytetystä bodysta, "Koska se on Noshia", Isimiehen pyöritellessä silmiään selitykselleni.

6. Aika. Mitä tästä? No siis sitä, kun ei koskaan ole tarpeeksi! Perus, tulen puolen tunnin kuluttua saa aivan uudet mittasuhteet saapuessasi hikisenä, voipuneena ja väsyneenä paikalle puoli tuntia sovitusta ajasta MYÖHÄSSÄ - saat kertoa ajankäyttösi vähintään kahdella eikä sekään riitä pahimpina päivinä! Hyvästi blogi, yömyöhään jatkuvat mesekeskustelut ystävän kanssa ja se arvokas ja tärkeä parisuhdeaika. Vauva on tullut taloon!

8. Me=vauva. Meillä syödään jo kiinteitä. Meillä harjoitellaan ryömimistä! Me kasvetaan todella upeasti, painoa on jo yli 8 kiloa! Käsi ylös, jos tunnistat itsesi tästä - minä tunnistan!



9. Suu auki, täältä tulee hauki! Mikähän siinä on, kun vauvaa syöttäessä on aina pakko aukoa omaakin suutaan, kun sosetta täynnä oleva lusikka lähestyy vauvan kitusia? Onko tässä sama juttu, kun ripsariakaan ei voi laittaa pitämättä suuta kiinni? 

10.
Multitasking. Sitähän se äitiys on parhaimmillaan - tai pahimmillaan, saatte itse päättää kumpi. Saatan tehdä ruokaa vauvan karjuessa pää punaisena rintarepussa, samalla kirjoittaen toisella vapaalla kädelläni kauppalistaa ja komentaen A-murua siivoamaan lelunsa olohuoneen lattialta ennen päivällistä. Silloin kauppalistalle pääsee viikko-ostosten lisäksi Duploja ja leikki-ikäinen saa kerätä nakkipaketit ja banaanit olkkarin lattialta, minun laskiessa kymmeneen äänen painon muuttuessa uhkaavammaksi numero kymmentä lähestyessä, mutta ei, en siltikään vaihtaisi päivääkään pois! Se tunne, kun saan joka ilta nukahtaa kuunnellen L-murun tuhinaa ja oikaista A-murun myttyyn rutatun peiton on korvaamaton! Niin ja, ettei koko totuus vauvavuoden kiireistä ja ajan puutteesta unohtuisi voin kertoa, että tämä postaus on ollut luonnoksissa jo pitkään ja olen täydentänyt sitä pari lausetta kerrallaan L-murun välillä nukkuessa, vaunuja hyssyttäessä ja omaa pissaa pidättäen - multitasking, tätähän se juuri on!


 

♥: Selina

 

 

Millaisia unohdettuja totuuksia sinä kohtaat tai kohtasit vauva-arjessa?

torstai 29. kesäkuuta 2017

Erilainen synnytyskertomukseni osa 2

 "Pitäkää hyvää huolta pojastani", sain kuiskattua. Kuiskaus oli niin hento, että sen kuuli varmasti vain anestesialääkäri, joka nyökkäsi minulle, piti happimaskia kasvoillani ja kehotti vetämään vielä kerran rauhallisesti syvään henkeä. Tunsin kyyneleet poskillani, vedin syvään henkeä ja sitten nukahdin. Tästä vain pienen hetken kuluttua pieni poikamme syntyi ja minusta tuli kahden lapsen äiti.
Heräsin kivuliaaseen kouristukseen. Sänkyni yläpuolelle ilmestyi huolestuneita kasvoja ja tunsin jälleen kouristus- ja kipulääkkeen vaikutuksen elimistössäni. Kouristus helpotti. Happimaski painoi kouristuksien jäljiltä ikävästi kasvoillani ja avasin silmäni uudelleen. Sänkyni oli aivan veressä kouristusten vuoksi irronneiden kanyylien ja uusien laiton jäljiltä. Kosketin tottuneesti vatsaani kuten aina herätessäni odottaen potkuja, mutta nyt se oli poissa ja vauvavatsani tilalla oli vain pitkä pystyviilto napaan asti, jota poltti haavalappujen alla. Kuulin sänkyni viereen istuvan hoitajan onnittelevan minua pienestä pojasta ja sitten nukahdin uudelleen hämmästellen poikamme odotettua isompia syntymämittoja, 3210g ja 51cm - meillehän piti syntyä pieni, alle kolmekiloinen vauva! 


Sain heräämöseurannassa kaksi dystoniasta johtuvaa kouristuskohtausta, joista ensimmäisen vuoksi minut piti nukuttaa uudelleen. Itse sektio oli sujunut hyvin, mutta L-muru joutui vastasyntyneiden teho-osastolle alun hengitysongelmien ja myöhemmin ilmaantuneiden verensokeri- ja verenpaineongelmien vuoksi. Isimies oli teho-osastolla vauvan kanssa, mutta sai tulla kouristusten loppuessa katsomaan minua heräämöön ja näytti kuvia keskoskaapissa nukkuvasta pienestä ihmeestämme. Puristin kameraa käsissäni ja katsoin liikuttuneena valokuvia vauvasta, joka tuntui heti omalta. Hän näytti aivan isältään nukkuessaan keskoskaapissa suu supussa ja hänellä oli tummanruskeat pitkät hiukset aivan kuten olin kuvitellutkin. Pääsin siirtymään heräämöstä synnytysvuodeosastolle illalla, kun minua varten kotoaan hälytetty hoitaja tuli töihin. Ensimmäinen yö meni asentoa vaihtaessa ja haavan kipuillessa. Minulla oli kipupumppu haavakipua varten sekä jatkuva sedatoiva lääkitys kouristusten varalle. Huoneemme oli kaikkien laitteiden vuoksi kuin oma teho-osasto, mutta onneksi hiljalleen lääkityksiäni pystyttiin alkaa purkamaan ja saimme pieneen huoneeseemme enemmän tilaa. Isimies osallistui ihailtavasti hoitooni ja kävi katsomassa L-murua vastasyntyneiden teho-osastolla useita kertoja, vieden minun käsin lypsämää maitoa vauvalle tuliaisiksi pienissä ruiskuissa. Pääsin ensimmäistä kertaa kätilöni ja Isimiehen saattelemana vastasyntyneiden teho-osastolle tapaamaan vauvaa vuorokausi synnytyksestä ja voi sitä rakkautta, kun näin ensimmäistä kertaa hänet keskoskaapissa! Näin heti, että pahin sokeri-infuusiostani johtuva turvotus oli alkanut laskemaan ja hän makasi vaippasillaan keskoskaapin lämmöstä nauttien. Muistan vieläkin, kuinka valtavasti minua jännitti, kun hänet nostettiin ensimmäistä kertaa paitani alle pesimään, mutta L-muru käpertyikin heti kainalooni nukkumaan, kun ihomme koskettivat toisiaan. Silloin kaikki ympäriltämme katosi ja olimme vain toisiamme varten. Ihastelin pitkään pientä poikaamme, silitin hänen nukkaista käsivarttaan ja annoin onnen ja kiitollisuuden kyyneleiden valua valtoimenaan poskilleni. Hän oli täydellinen, aivan kuten isosiskonsa 4,5 vuotta sitten! L-muru oli teholla kaksi vuorokautta saaden nestetäyttöjä verenpaineongelmien vuoksi ja sokeriseurannassa. Ikävöin valtavasti omalla osastolla L-murua, mutta se aamu, kun teho-osaston hoitaja ilmestyi yllättäen huoneeseemme oranssiin virkattuun vilttiin kääritty pieni paljasvarpainen, valkoisiin vaatteisiin ja sinivalkoiseen pipoon puettu poika sylissään saa minut vieläkin hymyilemään. Sairaanhoitaja laski L-murun hellästi suoraan syliini ja onnitteli meitä - vauvalla oli kaikki hyvin!




Tayssissa hoito synnytysvuodeosastolla oli erinomaista. Olin todella otettu siitä, että osaston hoitohenkilökunta oli tehnyt hoitoani koskevat järjestelyt niin, että minua hoiti koko ajan samat kätilöt ja hoitajat, jotka olivat perehtyneet myös harvinaisen ja vaikeahoitoisen sairauteni hoitoon. Se toi minulle ja Isimiehelle suuren turvallisuuden tunteen ja olemme siitä edelleen kiitollisia! Lasten isovanhemmat toivat A-murun Tampereelle 4 päivää L:n syntymästä. On varmaan sanomattakin selvää, että kun näin A-murun ensimmäistä kertaa moneen päivään, hän vaikutti kasvaneen ainakin 5 cm ja jo hurjan isolta ja reippaalta tytöltä! A-muru omaksuikin isosiskon roolin välittömästi ja halusi heti ottaa pikkuveljen syliin. Olimme ostaneet A-murulle vauvalta lahjan, Ariel-nuken, mutta nukke jäi välittömästi kakkoseksi, kun A-muru istahti sängylleni ihailemaan pikkuveljeään ja kertoi hänelle mitä kaikkea hän oli puuhastellut isin ja isovanhempiensa kanssa. Ihan ilman ongelmia emme synntysvuodeosastolla selvinneet, kun L-murun paino alkoi laskemaan heti synnytyksen jälkeen hurjaa vauhtia ja oli lopulta alimmillaan vain 2830g. Siksi olimme niin Tayssissa kuin myöhemmin kotipaikkauntamme sairaalassa "kasvamassa" kahdeksan vuorokautta, jolloin L-murulle tehtiin syöttöpunnituksia ja hän sai imetyksen lisäksi pumppaamaani lisämaitoa tuttipullosta. Olin valtavan hämmentynyt ja ahdistunut, koska vauvan paino ei noussut yrityksistäni huolimatta, mutta kotipaikkakuntamme sairaalassa sain kuulla, että vauvan hurja painonlasku johtui hyvin todennäköisesti saamani sokeritankkauksen aiheuttamasta turvotuksesta. Tätä tuki myös juuri ennen sektiota tehty vauvan 2900g painoarvio ja se, että L-muru voi painonlaskustaan huolimatta koko ajan erinomaisesti ja sai hyvin nopeasti syöttöpunnitustenkin mukaan rinnasta tarpeeksi maitoa. Pääsimme kotiin, kun vauvan painoi 2,9 kg ja voi sitä onnea,  kun viimeisen sairaalapäivän aamuna puntari näytti 2950g!


Toisesta synnytyksestä jäi alun ongelmista huolimatta hyvä tunne, jonka perusteella voisin synnyttää koska tahansa uudelleen. Silti voin täysin varmuudella sanoa, että lapsilukumme on nyt täysi. Erilainen raskaus oli hyvin rankka kokemus keholleni ja siksi uutta raskautta ei minulle enää suositellakaan. Onneksi olemme mieheni kanssa molemmat sitä mieltä, että nämä kaksi erityistä, arvokasta ja niin täydellistä murua ovat tehneet meistä juuri sopivan ja meidän näköisen perheen - juuri sellaisen mistä aina haaveilimme. Olemme onnellisia ja kiitollisia kahdesta lapsestamme, jotka ehkä sairas, vajaavainen ja joskus hyvinkin itsepäinen kehoni on meille antanut!

Erilainen synnytyskertomukseni osa 1 luettavissa tästä.
 

 

 

♥: Selina

 



Ps. Kuten huomaatte blogin sivubanneri ei enää toimi, mutta koodarini (Isimies) on saanut jo toimeksiannon tilanteen korjaamiseen! ;) Aurinkoista viikonloppua!

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Olet tänään 5kk (+ 3 päivää)

Tuntuu hurjalta, että kirjoitan nyt jo viisikuisen poikamme kuulumisia! Siis mihin tämä aika oikein kuluu? Ennen L-murun kuulumisia haluan kuitenkin kiittää teitä ihanista kommenteista, myötäelämisestä ja tuesta, mitä sain julkaistuani viime postauksen koskien uupumustani. Uskon, että viikonloppuna vietettävä L-murun nimijuhla on omalta osaltaan tuonut kamalat kokemukset enemmän pintaan ja siksi olenkin palannut hätäkasteyön ja koko L-murun sairauden aikaisiin tapahtumiin useasti parin viime viikon aikana. Kaikki on kuitenkin nyt hyvin, hän selvisi ja voi erinomaisesti, ja siksi olen entistä onnellisempi saadessani jakaa teillekin jälleen kerran palasen pienen ECMO-ihmeemme vauvavuodesta!
 
NEUVOLAKUULUMISET:
7760g / 63,7cm / 46,2cm

"Hymypoika neuvolassa. Paljon asiaa ja kova touhuamaan. Pyörien liikkuu, kellonviisarinakin pyörii. Seurailee tarkasti ympäristöä. Vatsavaivat hieman helpottaneet. Yöllä heräilee useammin nyt vatsalleen kun kääntyy. Rokotteet pistetty."
 
Neuvolan lisäksi kävimme jälleen kehitysseurannassa vauvapolilla, jossa tällä kertaa tutkittiin sydäntäsi. Rankan taudin ja intensiivisen tehohoidon vuoksi sydämestäsi löytyi muutoksia, joita seurataan tarkkaan ensimmäisen elinvuotesi aikana. Sinulle tehtiin sydämen ultraäänitutkimus, jossa sydänlääkäri huomasi selvää parannusta. Kävimme myös vauvapolin fysioterapeutin vastaanotolla, joka oli myös hyvin tyytyväinen kasvuusi ja kehitykseesi.

ILOT: Yksi sana: PYÖRIMINEN! Et malttaisi enää pysyä ollenkaan paikoillasi, vaan käännyt samantien selältä vatsallesi, jolloin vaipanvaihto ja pukeminen jää vain haaveeksi! Olet myös keksinyt äidin hiukset ja silmälasit, jonka vuoksi äidillä on joka päivä uudesta tukasta huolimatta ponnaripäivä ja silmälasit täynnä pieniä sormenjälkiä. Tykkäät edelleen, kun sinulle lauletaan ja lorutellaan ja naurat varmimmin, kun sinua kutittaa kaulasta tai reisistä.
 
HARMIT: Iltaunille nukahtaminen on ollut viime aikoina tylsintä ikinä. Sinua heijataan, silitellään, tarjotaan rintaa ja keinutetaan vaunuissa, mutta nukahtaminen on tiukassa, vaikka itkusi onkin selvää väsykiukkua. Myös vaipanvaihto ja pukeminen on mielestäsi tylsää, kun pitäisi maata hetken vain selällään.


OSAAT: Tartut kaikkeen mihin pienet sormesi vain koskettavat jonka jälkeen kädet suuntaavat kohti suutasi - kaikkea pitää tietenkin maistaa! Olet löytänyt varpaasi, käännyt molempien kylkien kautta selältä vatsallesi, nouset käsien varaan, nostat peppuasi vatsalla maaten ja potkit kovasti. Liikut pyörimällä, jokeltelet, naurat ja seurustelet omalla kielelläsi. Olet valloittava viisikuinen!

MUUTA: Olet edelleen täysimetyksellä, mutta olet saanut maistaa vähän päärynäsosetta ja Semperin riisipuuroa. Kiinteiden maistelun jälkeen ilmeesi kertoi kaiken; EI JATKOON, mutta hei jatkamme silti sinnikkäästi maisteluja. Seuraavaksi otamme maisteltaviksi bataatin. Kasvat tasaisesti omalla -2 käyrälläsi. Äiti kutsuukin sinua monesti hukkapätkäksi, koska olet tässä vaiheessa siskoasi yli 5 cm lyhyempi, mutta kuitenkin lähes saman painoinen! Käytät pääasiassa vaatteissa kokoa 62 cm, mutta vähitellen vaatekaappisi on täyttynyt uusista 68 cm vaatteista. Liberon kolmoskoon vaippoja on kulunut viime aikoina hurjasti, kiitos viikko sitten saadun Rota-rokotteen! Yöt ovat olleet hulinaa ja heräät öisin 2-10 kertaa - kymmenennen herätyksen jälkeen äiti on lopettanut jo laskemisen. Luulen, että nämä kuukausihulinoista johtuvat yöheräämiset ovat vain vauvojen yhteinen salaliitto päästä vanhempien väliin nukkumaan ja meillä se on onnistunut, nimittäin nukut hyvinkin tyytyväisenä aamu-unesi äidin kainalossa samalla, kun minä valvon ja ihastelen sinua, pientä suurta ihmettäni!



 

♥: Selina

 

torstai 15. kesäkuuta 2017

Pilalle mennyt vauvavuosi

Olen ihan kamalan uupunut. Siinä syy miksen pidä enää ystäviini kunnolla yhteyttä ja syy, miksi blogissa on jälleen hiljaista, vaikka luonnoksissa odottaa viimeisteltäviä postauksia lähes jonoksi asti. Uupumukseni syy ei ole kiireinen vauva-arki, hulinoiden vuoksi huonot yöt ja mitä näitä vauva-ajan selityksiä nyt onkaan. Viime aikoina talven tapahtumat ovat palanneet vahvasti mieleeni aiheuttaen jälleen sen helmikuusta tutun ahdistuksen ja pelon, kun toivoimme ja rukoilimme poikamme parantumista. Tiesin, että näin voi käydä ja tästä meitä myös varoiteltiin. Muistan elävästi L-murua hoitaneen sairaanhoitajan sanat, kun romahdin ensimmäisen kerran; pahin ahdistus iskee yleensä päälle vasta silloin, kun stressi on alkaa helpottaa. Niinpä. Nyt minulla on kunnolla aikaa katsoa taaksepäin tapahtunutta, kun talvella sitä ei ollut. Elimme vain hetki kerrallaan, kun poikamme taisteli elämästään. Nyt, kun katson punahiuksista, pyöreäposkista ja todennäköisesti maailman suloisinta poikaa hymyilen, mutta, kun suljen silmäni näen jälleen vain kolmekiloisen kalpean vauvan taistelemassa hengestään teho-osastolla koneiden ympäröimänä. En halua kuulostaa kiittämättömältä, koska olen valtavan kiitollinen, että L-muru selvisi, mutta tämän vuoksi L-murun vauvavuosi on pilalla.

Nyt voimistuneen ahdistuksen aikana olen muistellut paljon A-murun vauvavuotta ja voi, se oli täynnä äitiyden tähtihetkiä! Muistan kuinka innoissani olin hänen pienimmistäkin uusista taidoistaan, jotka kirjasin vauvakirjoihin puhjenneiden hampaiden ja ensikokemusten seuraksi. Voin  jopa kuulla vieläkin ne ensimmäiset naurun hörähdykset, kun suloinen A-muru nauroi kutittelulleni. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että en pysty olemaan täysin läsnä L-murun saavuttamissa vauvavuoden virstanpylväissä, koska ajatukseni palaavat väkisin hetken ilon jälkeen niihin kauheisiin hetkiin, jolloin pelkäsin menettäväni hänet. Toki osa tästä hämmentävästä tunteesta on puhdasta kiitollisuutta. Minusta tuntuu upealta, että L-muru todellakin kasvaa ja kehittyy täysin normaalisti suorastaan kohtuuttoman rankasta alustaan huolimatta ja olen kiitollinen, että saimme pitää hänet. Olen niin ylpeä hänestä. Sanotaan, että pienimmät ovat sitkeitä ja L-muru todisti sen parantumalla odotettua nopeammin rankasta taudistaan!



Toivon, että tämä tunne hälvenee hiljalleen, onhan vauvavuottamme jäljellä vielä hieman yli puolet. Talven tapahtumat ovat jättäneet minuun ja Isimieheen syvät arvet, mutta onneksi meillä on koko pitkä kesä aikaa hoitaa toisiamme ja keskustella tapahtumista toinen toistamme tukien. A-muru onkin sitten asia erikseen ja meillä molemmilla on suuri huoli siitä miten hän pystyy nuoresta iästään johtuen käsittelemään tämän kaiken. A-muru oli hyvin ymmärtäväinen ja ihailtavan sopeutuvainen meidän ollessa L-murun kanssa sairaalassa monta viikkoa erossa hänestä, mutta olen varma, että hänellä on vielä paljon mielen päällä. Siksi sovimme tänään L-murun neuvolassa, että terveydenhoitaja ottaa puheeksi pikkuveljen sairastumisesta aiheutuneet tunteet A-murun viisivuotisneuvolassa loppukesästä. Olemme toki puhueet kotonakin A-murun kanssa pikkuveljen sairaudesta ja siitä kuinka hän parani, mutta en ole vieläkään sanonut hänelle suoraan, että L-muru meinasi kuolla, vaan hän on päätellyt sen itse, vaikka olenkin yrittänyt vältellä koko asiaa. Varmasti siksi hän on viime aikoina ollut kovin kiinnostunut enkeleistä ja siitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta samalla hän ikäänsä kuuluvasti leikkii prinsessaa ja haluaa mennä isänsä kanssa naimisiin, koska isi on kuulemma kuningas! Kuningas tai ei, Isimies on kyllä jaksanut aivan ihailtavasti kannatella perhettämme näiden kamalien kokemusten aikana silloin, kun minä en ole jaksanut, vaikka hänelläkin on luonnollisesti ollut hyvin vaikeaa. Sanotaan, että aika parantaa ja nyt vain odotamme. 

 

 

♥: Selina